"Syömishäiriöitä" kellään?

Ajattelin aloittaa uuden topikin aiheesta syömishäiriöt. En välttämättä tarkoita ihan sairaalloista häiriötä, kuten anoreksiaa tai bulimiaa vaan lähinnä niitä syömiseen liittyviä ongelmia, kuten ylensyöntiä, lohtunapostelua tai toisesta ääripäästä sitä syömättömyyttä.

Itselle taas eilen hirveissä ahdistuksissa ja stresseissä tuli koko iltapäivä ja ilta vedettyä kaikkea ei hyvää naposteltaa naamaan. Mulle toi herkkujen ahminta on ollut usein tapa helpottaa omaa ahdistusta tai stressiä, Nykyään onneks sekin on jäänyt aika paljon pois, mutta eilen taas se nosti päätään. Tosin eilinen meni onneksi vähän kiltimmän kaavan mukaan eikä kaupasta tarttunut kassiin kuin gluteeniton pizza ja pussi juustonaksuja ja alkosta pari ihan pientä pulloa kuoharia. Töissä vetelin viimeisten tuntien aikana jonkun tosi sokerisen ja suklaisen proteiinipatukan kun ei ollut eväitä kamalasti mukana.

Toi kai kertoo siitä turhautumisesta, mitä tuo tosi rajattu ruokavalio tuo. Toisaalta taas koen olevani hieman syömishäiriöinenkin, koska mieleni sanoo että kaikesta kielletystä tulee hyvä olo. Kuvittelen että herkkujen avulla olo paranee, vaikka se lasku siitä on vielä pahempi. En tiedä kumpi on pahempi, alkoholismi vai tämä "ruoka-addiktius". Välillä kärsivällisyys ja itsekuri pettää ja sitten kun vähänkin antaa periksi niin se on menoa. Syömistö ei pysty lopettamaan.

Joskus muutama vuosi sitten mulla oli tapana olla aina päivät täysin syömättä ja aina illalla kotiin päästyä ahmin kaikkea makeaa ja herkullista naamaani ihan tajuttomia määriä. Peittelin syömistäni ja sitä miksi teen niin. Usein kaupassakin hävetti ja pyrin ostamaan herkkuni aina eri kaupoista. Homeopatian avulla olen päässyt aika paljolti eroon tästä ja nykyään pystyn edes valitsemaan ne vähemmän pahat herkut sieltä kaupan hyllystä kun tämä tilanne iskee päälle. Mutta nykyään kuritan itseäni jopa näistä pienistäkin aika rajusti.

Onko kellään teistä ollut tällaista ja miten olette selvinneet?

joo just ajattelin vähän aikaa sit kun jossain luki ahmimishäiriöstä et mulla varmaan on sellanen:D siis olen ihan normaali painonen mutta tuntuu että välillä oikeesti syön ihan hulluna herkkuja, varsinkin viikonloppusin ja lomilla ja sit taas työviikolla saatan syödä työaikana vaan tosi vähän ja kun pääsen kotiin syön taas kunnolla ruokaa yms mutta harvemmin mitään sellaisia herkkuja kun viikonloppuna...olen ajatellut että jos en olisi töissä söisin varmaan kokoajan herkkuja ja en varmaan olisi normaalipainoinen.

Mulla on itselläni jonkinlainen vehnä-riippuvuus, joka nosti äskenkin päätään. Olen alkanut jo pääsemään eroon viini- ja juustoaddiktioista, koska en saa enää samoja mielihyvän tunteita niitä nauttiessani kuin aikaisemmin.

Leivoin kuitenkin äsken pitsapohjan itse riisi-, maissi- ja tattarijauhoja jne. mieleni odotti kokoajan sitä rapsakkaa vehnäpohjaa ja maistuvaa paksua juustokerrosta. Kun sain oman pitsapalaseni eteeni niin ruoka ei tyydyttänyt millään tavalla mieltäni. Toki pitsa oli hyvää ja laitoin siihen vähän juustoakin, mutta en saanut siitä hyvänolon "fixejä"...

Olin tänään paikassa missä paistettiin muurinpohjalettuja ja se tuoksukin aiheuttaa jo aivan älyttömät lettuhimot.... Sitten kun joku kävelee vielä lettulautasen kanssa nenän edestä ohi niin tuntee itsensä pahemman luokan vehnäholistiksi...

Sorruin tänään myös suklaaseen (joka sisälsi maitoa) ja suklaan jälkeen saan aina tosi pahat morkkikset. Jo ennenkuin vatsa ilmoittelee asiasta niin mieli on aivan maassa. Ennen suklaa oli palkitsemisen ja lohdun esikuva, nyt se on lähinä pakonomaisen syömisen ja sen katumisen kohde. Pyrin olemaan ahmimatta ja ostamatta isoja määriä "kiellettyjä" ruoka-aineita ja syötän ne avomiehelle mahdollisimman pian, kun ymmärrän tehneeni virheen.

Tuntuu kuitenkin siltä, että ei tässä syömishäiriö ole kaukana.. Tämä jatkuva taistelu ja pahanolon tunne vuodesta toiseen.. Jatkuva ruuan ja vatsan miettiminen kuluttaa valtavasti voimavaroja...

Ihan samoja meininkejä täälläkin. Välillä pistää ihan vihaksi katsoa kun muut syövät herkkuja ja itse joudut olemaan ilman. Pahimmat hetket ovat olleet töissä kahvihuoneessa, jossa on tuotu työntekijöille pullaa ja kakkua ja ties mitä karkkeja syötäväksi. Muut aina kyselee miksi en ota.

Välillä jos monta päivää joutuu lähietäisyydeltä katsomaan ja haistelemaan toisten puputtamista niin viimeistään vapaiden tullen juoksen kauppaan hamstraamaan karkkihyllyn tyhjäksi. Niin ja se hyvänolontunne mikä ruuasta tulee, niin se kestää tasan sen hetken kun sitä syö. Kun sen on nielaissut niin tulee jo kamala katumus ja alkaa hävettää ihan tajuttomasti se, miten possu on ollu taas.

Itse kun yksin vielä asuu niin ei voi aina oikeen toisenkaan syötäväksi juttuja laittaa. Nyt oli eilen eka kerta kun piti miehelle ihan myöntyä, että nyt on tällai ongelma ja sen takia nyt on voimat ihan poissa kun olen taas syönyt ihan väärin. Hävettää se ja tuntuu että se vaikka sen häpeän joutuu myöntämään se ei kuitenkaan paranna sitä tapaa. Pitää myöntää, että varmasti tulen yksin ollessani jatkossakin syömään salaa. Juomaan kahvia ja syömään keksejä ja karkkeja ja sipsejä ja ties mitä. Aina löytyy joku selitys, miksi niitä syö. Välillä tosin pysyn hyvinkin pitkään lujana, mutta pienikin stressi tai väsymystila niin lipsuu herkästi pois uriltaan.

Komppaan täysin myös tuota ajatusta, että kun joutuu olemaan niin hurjalla ruokavaliokuurilla jatkuvasti, niin turhautuu niin tajuttomasti siihen miten vaikeaa oma söyminen on verrattaen terveihiin ihmisiin jotka voivat vetää maitoa, suklaata, kahvia ja hampurilaisia tosta noin vaan ilman oireita. Toki en itse välttämättä edes söisi niin kamalasti mitään roskaruokia tai herkkuja vaikka olisinkin ihan terve, mutta itseä harmittaa eniten se, että se yksikin suklaapatukka on joskus liikaa. Tuntuu joskus todella kohtuuttomalta, miten joutuu itse kärsimään kun muut saavat nauttia elämästä kaikkien lisukkeineen.

Vaikka miten omaan ruokavalioon onkin tottunut, niin silti sitä normaalina pidettyä ruokavaliota kaipaa kovastikkin. Tunnen itse ainakin että ruoka erottaa aika paljon minut muista ihan sosiaalisissakin tilanteissa. Kovana saa olla, että jaksaa!

Kyllä tämä syömiseen liittyvä ongelma vaikuttaa sosiaalisiin kuvoihin ihan älyttömästi. Kahvipöytätilanteet on itselleni melkein niitä pahimpia, kun pöydät notkuu pullaa, keksejä ja muita herkkuja ja sitten mukavat ihmiset kyselee miksi ei voi ottaa. Eikä siinä sitten jaksaisi alkaa selittelemään, että tulee kauheat ilmavaivat ja krampit jos syön. Sitten lisäksi vielä kasvisruokavalio aiheuttaa joissakin ihmisissä ihmeellisiä tunnereaktiota, että saan olla sitäkin selittämässä aina välillä.

Olen myös huomannut, että ystävien kanssa kokkailu on loppunut kokonaan ja sitä harrastin aikaisemmin paljon. Enkä myöskään käy enää muiden kuin avopuolisoni kanssa ravintoloissa syömässä, koska ravintolat joudutaan aina etukäteen valitsemaan, että saan sieltä itselleni sopivaa ruokaa.

Baareissa ei tule juurikaan käytyä, koska vatsa eikä pääkään kestä enää alkoholia ja sitä haluaa sen yhden jälkeen aika äkkiä päästä kotiin... Eikä se sinänsä haittaa, vaikka välillä vähän harmittaa.

Olen yrittänyt noita sosiaalisia puutteita korvata harrastuksilla ja urheilemalla, jotta mieliala pysyisi positiivisena jne. En tiedä jos tiukalla dietillä pääsisi siihen pisteeseen joskus, että ei tarvitsisi miettiä vatsaa eikä syömistä niin voisi ehkä elää "normaalisti" taas joskus.. Mutta sitä ennen pitää opetella syömään niin, että siitä saisi tyydytyksen ilman sortumisia.. Ja kun se ei aina edes ole kiinni siitä mitä syö.

Kiusallista tosiaan, jos jossain ruvetaan ihmettelemään miksei liha maistu taikka tyrkytetään kokoajan jotain herkkuja. En ole koskaan oikein tajunnut tämmöstä sosiaalista syömistä ja juomista, mielummin söisin vaan ihan omassa rauhassa. Ei mulle sentään yleensä mitään morkkista syömisistäni tule mutta silti sitä tuntee itsensä vähän tyhmäksi, jos esim. syö jotain perunalastuja tai pitsaa, eikä taaskaan osaa lopettaa ennen ähkyä

En tiedä, täyttääkö tämäkään minkään syömishäiriön merkkejä, mutta jotain sinne päin… (:
 
Niin kuin jossain ketjussa jo olen maininnutkin, ennen kuin tiesin, mistä jatkuva pahoinvointi johtuu, karsin ruokavaliostani pikkuhiljaa pois oikeastaan kaiken. En syönyt lämmintä ruokaa, en salaattia, en mitään. Päivän aikana saatoin syödä pienen jogurtin ja yhden tai kaksi leipää. En uskaltanut maistaakaan mitään uutta, koska pelkäsin, että siitä seuraisi paha olo.
 
Kun sitten selvisi, mistä paha olo johtuu ja kun aloin oppia, millaiset ruuat ovat erityisen ”vaarallisia”, ajattelin, että rohkaistuisin syömisenkin kanssa. Ja paranihan se, parani huomattavasti verrattuna aiempaan. Pelko ei silti mennyt minnekään. Edelleen pelkään syödä uusia ruokia tai uusissa paikoissa. En voi kuvitellakaan mitään piknik-touhuja tai lomamatkoja. Katsoin Liviltä Syöpöt-sarjan jaksoa, jossa ruokaa pelkäävä nuorimies sanoi, että jos ihminen voisi elää ilman ruokaa – vaikka nappaamalla jonkin ihmepillerin, josta saisi kaiken tarvitsemansa – hän haluaisi elää niin, koska ruoka ja syöminen ovat niin ahdistavia asioita.
 
Kuulostaa kamalalta, mutta pahimmillaan olen ajatellut aivan samalla tavalla. Syömistilanteet aiheuttavat ihan valtavaa ahdistusta. Olen käynyt psykofyysisessä fysioterapiassa, jossa olemme konkreettisten harjoitusten lisäksi keskustelleet ruokapelostani. Kaiken ahdistavan kaivelun ja itkemisen aikana kävi ilmi, ettei ruoka varsinaisesti olekaan se, mitä pelkään. Pohjimmainen pelko onkin, että ruoka tekee minut sairaaksi. Pelkään yli kaiken, että jokin, mitä syön, saa minut sairastumaan. Se, mistä tämä pelko juontaa juurensa, on vielä täysin pimennossa.
 
Muistan, että jo lapsena ollessani oksennustaudissa mieleni yhdisti taudin johonkin, mitä olin aiemmin syönyt. Munakas – en ole syönyt kananmunaa vuosiin. Polly-karkit – ei todellakaan. Vuosi sitten jouluna sain ruokamyrkytyksen juustosta, joka oli ollut huoneenlämmössä liian kauan. Vietin yön vessassa ämpäri sylissä, enkä ole sen koommin koskenutkaan mihinkään Emmentalia kummempaan ja pelkkä punaviinin haju saa ihoni kananlihalle. Kanasta on tullut minulle aikamoinen mörkö; kaksi kertaa, kun olen uskaltautunut ravintolaan asti, olen saanut lautaselleni huonosti kypsennettyä kanaa. Raa’asta kanasta (tai mistä vain, mikä on ollut sen kanssa kosketuksissa) saa helposti kaverikseen pienen salmonellapöpön. Jokakeväisen vatsatautikauden aikana läträän käsidesin kanssa jatkuvasti, sekä töissä että kotona.
 
Selvimpinä hetkinä tajuan, että pelko on ihan järjetön. Voin saada minkä vain pöpön mistä tahansa. Tai voin jäädä auton alle huomenna, mutta sitä en pelkää ollenkaan. Tajuan, että tämä pelko yhdistettynä vatsaongelmiin on aika paha stressikombo. En kuitenkaan pääse sitä pakoon, ja sen kanssa eläminen on alkanut käydä uskomattoman raskaaksi. On uuvuttavaa pelätä ruokaa samalla, kun yrittää kaikin tavoin opetella syömistä pysyäkseen jotenkuten terveenä.
 
Fysioterapeuttini mukaan olisi tärkeää, että pystyisin selvittämään, mistä sairastumispelkoni juontaa juurensa. Olen jonkin verran utelias asian suhteen, mutta henkisesti en ole ainakaan vielä valmis siihen. Selvittäminen vaatisi, että kertoisin tilanteestani taas yhdelle vieraalle ihmiselle, istuisin tuntikausia jossain pienessä huoneessa itkemässä ja kaivelemassa mieleni syövereitä. Ei, en todellakaan jaksaisi sitä nyt. Tavallisessa arjessa jaksaminen vie tällä hetkellä kaikki voimat; joskus vapaapäivästäkin selviäminen on niin uuvuttavaa, että illalla itkeä pillitän peiton alla. Onneksi ei tarvitse itkeä yksin… (:

joo Kaarina itselläni on siitä sama juttu että pelkään et mahani tulee kipeeksi ja siksi en halua syödä ihan mitä tahansa missä tahansa, siksi nappaan aina imodiumia jos menen juhliin tms. Mutta minä varmaan joutusin johonkin paniikkiin jos maha menisi sekaisin vieraassa paikassa, en tiedä mikä siinä on mutta se olisi todella pelottavaa. Olen myös tarkka hygieniassa sillä pelkään juuri että saan jonkun mahataudin:D

Joo, vieraat paikat, toisin sanoen joku muu kuin oma koti, on pahoja. Olen vältellyt syömistä vieraissa paikoissa parhaani mukaan, koska ensinnäkin tahdon tietää, että pääsy vessaan on taattu tarpeen tullen ja toisekseen pelkään, että siellä vieraassa paikassa ei osata tehdä ruokaa oikein. Näin kotisohvalla ajatellessa tajuan kyllä, että ravintoloissa osataan kyllä säilyttää ja valmistaa ruokaa ja että ihmiset kyllä yleensä kotonaankin osaa sen homman, mutta kun "tilanne on päällä", en ajattele järkevästi, vaan päähän mahtuu vain se pelko. Joka kerta, kun vatsa menee sekaisin, hajoan täysin, koska aina pelkään, että ehkä tämä ei olekaan sitä tavallista pahoinvointia, vaan tällä kerta olen tullut oikeasti kipeäksi. Ihan sama, vaikka se jäisi siihen yhteen kertaan, olen silti joka kerta yhtä rikki.

Jaan kyllä Kaarina tuon sinun pelkosi aivan täysin. En itsekään aikaisemmin uskaltanut syödä miltein mitään päivän mittaan. Töissä en syönyt kahdeksaan tuntiin mitään, join vain vettä tai teetä. Joskus jonkun riisikakun palan uskalsin nakertaa. Sitten illalla kotiin päästyä söin vasta jotain enemmän. Nyttemmin uskallan töissä jo ruokailla, mutta olen edelleen tosi arka uusien ruokien suhteen enkä voisi kuvitella meneväni ravintolaan syömään tai syödä jonkun toisen valmistamaa ruokaa. Valmistan ruokani aina itse alusta lähtien niin että tiedän mitä se sisältää. Mutta toisinaan on myös näitä herkkuhetkiä, milloin taas ahdan suuhuni kaikkea mahdollista, mistä tiedän että mahani tulee kipeäksi, mutta jostain syystä vaan syön ne kun oikea tunne iskee päälle.

Hirveä oravanpyörähän tämä IBS on ja suhtautuminen ruokaan vääristyy aika herkästi. Mutta ei kaikki ole mielestäni ihan perusteetontakaan pelkoa. Ruokateollisuus on mielestäni pilannut hyvät raaka-aineet tuotannossa jo aikamoisesti ja lopputulos mikä jää ihmiselle ravinnoksi on jo aika ala-arvoista tavaraa. Ja tosiaan kaikki lisäaineet, pakkauskaasut ja ties mitkä aineet pyörivät päivittäisen ruokamme seassa. Ei ihme jos sairastutaan, jos on suolisto jo alunperin herkässä hapessa.

Itse suosin luomua niin usein kuin vain voin, tai sellaista tuotetta jossa ainesosalista on mahdollisimman lyhyt. Toki viime aikoina on ollut myös paljon kirjoittelua näistä ruuan alkuperän ja ainesosien väärinilmoittelusta, että en sitten tiedä voiko mihinkään oikeen nykyään 100%:sti luottaa?

Jotain on ihmisen syötävä kuitenkin, oli se sitten mitä tahansa.