eveliina kirjoitti:Olen pitänyt ruokapäiväkirja. Syömisestäni on tullut ehkä jo neuroottistakin. Minä en napostele päivän mittaan, kaikki mikä menee suuhun, on tiedostettua. Annoskoot on pieniä normaalisti. Viikonloppuisin syön jotain herkkua, viikolla en. Näyttää siltä että heti kun laitan suuhuni jotain poikkeavaa, joka vilkastuttaa suolen toimintaa, olen "vaikeuksissa" vatsani kanssa.
Esa kirjoitti että ripulista toipuminen vie tunteja. Itselläni voimia vie 24/7 tuntuvat kivut. Ja kun vatsa on aina kipeä, en tiedä onko kipu suolistossa vai kiireistä lihaksista johtuvaa.
Tästä taisin kirjoitella tuonne toiselle topikille jo, että ruokailua tarkkailemalla syömisestä ja ruokailusta saattaa tulla liiankin neuroottista. Itsellä oli tuossa vuosi pari sellaista että kielsin itseltäni aivan liikaa erinäisiä ruokia ja söin päivittäin ei minkään makuista mössöä, koska se oli turvallista. Jos vähänkin kokeilin jotain uutta sain vatsani aina kipeäksi koska pääni sanoi että nyt söit jotain todella "myrkyllistä" ja alat voimaan pahoin.
Töissä en syönyt muuta kuin keitettyä riisiä ja kanaa, join vihreää teetä. Kotona söin kaurapuuroa. Selväähän on, että tuossa itsensä näännyttää ja olin todella stressaantunut ja väsynyt. Vatsakaan ei toiminut mitenkään loistavasti, vaikka itselleni uskottelin että näin on turvallista ja hyvä olla. Ripulia oli välillä ja muutoinkin suoli toimi aivan liian nopeasti.
Olen saanut blogin kautta paljon sähköposteja jossa jo ensimmäisissä kappaleissa ihmiset kertovat miten ovat joutuneet jopa tiputukseen asti, koska ovat pelänneet syödä ja oma käsitys ruuasta on vääristynyt sellaiseksi, että lopulta pitää kaikkea ruokaa haitallisena. Vastapainona tuohon kai on se, että ahmii hulluna ruokaa inhon fiiliksissään, josta itsekin kärsin aikaisemmin.
Joskus viitisen vuotta sitten minulle diagnosoitiin mm. syömishäiriö tämän takia (mistä en enää siis kärsi). Sekin sai alkunsa kun juoksin lääkäreillä kovasti ja siellä kehotettiin tutkimaan oireita ja syömisiä. Kävin tiheään erilaisissa tutkimuksissa ja söin erinäisiä lääkkeitä kuten nexium, vi-siblin, särkylääkkeet, imodium jne. Tuo stressi sai lopulta aikaan epätoivon ja tuntui että olin päästäni aivan sekaisin. Luulin että kaikki ruuat saavat vatsani sekaisin ja se aiheutti minulle todella agressiivisen käsityksen ruokailusta. Näännytin itseäni päivisin ja kotiin päästyä mätin naamaani tajuttoman määrän herkkuja. Ei hyvä. En nähnyt mitään logiikkaa ruuan ja oireiden välillä.
Toivon todella että meidät IBS-potilaat otettaisiin lääkärillä tosissaan ja ei jätettäisi yksin tutkimaan oireitaan. Tämä kun mielestäni on kuitenkin osaksi myös henkinen sairaus. :/