Parisuhde + ibs

Tosi hyvä juttu Varmaan auttaa näihin vatsavaivoihin kun saat vähän muutakin ajateltavaa

Hiphei!

Mä olen saanut ihan uutta virtaa nyt. Eilen ajoin puolentunnin matkan päähän katsomaan sydänkäpyäni ja tänään ollaan käyty jo kirppareilla päivällä jne. Kotoa lähteminen on yllättävän helppoa, kun on joku nyt keheen luottaa ja ketä ymmärtää, tapahtui sitten mitä tahansa.

Vatsa on edelleen ollut vähän inha, mutta ei yhtään häiritsevällä tavalla. Olen jopa uskaltanut syödä ihan normaalisti toisen seurassa nyt.

Toivottavasti meno jatkuisi hyvänä ja olokin tästä vähän rentoutuisi ajan kanssa. Tiedä minne reissuun tämä muija vielä lähteekään!

kiva lukea hyviä uutisia:)

Hei!
Olen uusi foorumilla, mutta pakko kommentoida omia kokemuksia aiheesta. Asun yhdessä mieheni kanssa ja kyllä vatsani ongelmat koettelevat meitä joka päivä. En ole saanut omaa ruokavaliotani täysin kuntoon ja repsahtelen usein. Ongelmia aiheuttaa se kun toinen syö jotakin hyvää vieressä ja oma itsehillintäni pettää.

Ruuanlaitto on melkein yksistään minun harteillani ja pyrin valmistamaan meille molemmille soveltuvaa ruokaa eli niukista ruoka-aineista mahdollisimman herkullista ruokaa. Ruoka ja vatsani ongelmat pyörivät kuitenkin keskustelun aiheena kuukaudesta toiseen. Hyvinä kausina mässäillään ja sitten tulee lasku perässä.

Omat vatsavaivani tulevat yleensä iltapäivisin ja iltaisin eli yhteinen tekeminen ja yhdessäolo kärsii jatkuvasti. En usko, että monikaan jaksaisi turvonnutta ja ilmavaivoista kärsivää tyttöystävää, joten tunnen olevani todella onnekas, koska yhdessäoleminen synkkaa!

Ulkomailla olemme käyneet paljon ja ulkomailla mussutan olosuhteiden pakosta (ja omasta laiskuudestani) vehnäsämpylöitä ja muita kotimaassa lähes mahdottomia ruokia. Jostain syystä ulkomailla ruokaongelmat eivät ole olleet niin katastrofaalisia ja usein miesystäväni kärsii vatsaongelmista matkoilla ja minä saan osoittaa empatiaa häntä kohtaan!

Tämä oireryhmä/sairaus vaatii kyllä huumorintajua ja ymmärrystä toiselta osapuolelta aivan älyttömiä määriä, mutta ei se mahdottomuus ole!

Itselläni myös aivan ihana aviomies joka jaksaa kuunnella vuodatuksiani olotilastani ja mitä voin syödä ja mitä en.rajoittaahan tämä vaiva..olen aikamoinen kotikissa ja jos ollaan jossain ja yhtäkkiä tulee kehno olo haluan heti kotiin.ollaan matkusteltu ja joka kerta jossain välissä vatsa suolisto alkaa temppuilemaan.mies menee yksin syömään ja meikä puputtaa hotellilla riisiä.vaiva on pahentunut ja kahden lapsen kanssa arkea pyörittelen omien voimieni mukaan ja mies auttaa todella paljon kun tulee kotiin.positiivinen mieli välillä horjuu ja kuunteleva mieheni o iso lohdutus.päivä kerrallaan. .

Sama täällä on kyllä muija aika ajoin tiukilla mitä ruokaa laittaa (toki jotain osaan itsekin) ja tuleehan se kalliimmaksikin kun eri ruokia pitää ostaa valmistaa, mutta
toistaiseksi ei hirven monta kertaa ole siipalla proppu palannut ja on tyytynyt kohtaloonsa kun sai näin surkean äijän riesakseen! Pitää vaan mun keräillä hälle sopivista palveluista pisteitä varastoon niin ei pääse "rasitus"vaaka kallistuun vain mun suuntaan ;-)

Juu ei ole helppoa toi parisuhteilu. Itselläkään tuo mainitsemani suhde ei lopulta kauas kantanut. Yksin ei ainakaan tarvitse selitellä miksi ei aina ulos lähteminen onnistu ja voi hyvällä omalla tunnolla lepäillä vapaapäivät kotona, jos niin valitsee. Ulos lähteminen kun vaatii aina pienen psyykkauksen vieläkin, vaikka helpompaa se on kuin aikaisemmin. Ei sitä vaan tunnu toiset ymmärtävän, että en mä vittuillakseni ibs:ää sairasta. Ehkäpä mäkin joskus tapaan vielä jonkun, kenen kanssa arki voisi oikeesti olla sujuvaakin.

Sanna kirjoitti:Juu ei ole helppoa toi parisuhteilu. Itselläkään tuo mainitsemani suhde ei lopulta kauas kantanut. Yksin ei ainakaan tarvitse selitellä miksi ei aina ulos lähteminen onnistu ja voi hyvällä omalla tunnolla lepäillä vapaapäivät kotona, jos niin valitsee. Ulos lähteminen kun vaatii aina pienen psyykkauksen vieläkin, vaikka helpompaa se on kuin aikaisemmin. Ei sitä vaan tunnu toiset ymmärtävän, että en mä vittuillakseni ibs:ää sairasta. Ehkäpä mäkin joskus tapaan vielä jonkun, kenen kanssa arki voisi oikeesti olla sujuvaakin.

No varmasti tapaat!

Kun se oikea osuu kohdalle niin kyllä hän hyväksyy vatsavaivasi osaksi sinua ja on tukenasi siinäkin.

No tuntunut että edes välttämättä toinen ibs-potilas ei aina ymmärrä. Toki se on turhauttavaa kun on kesä ja olis kiva lähteä jonnekin, mutta ei sitä aina vaan pysty eikä edes huvita uhrata voimavarojaan ainoalla vapaapäillä siihen että stressaa että miten kestää mahan kanssa jossain ihmisvilinässä. Kotona on kivempaa puuhastella, jos siis kyse yhdestä vapaapäivästä. Pidemmillä lomilla on enemmän energiaakin keskittyä matkusteluun ja jossain käymiseenkin.

Mä olen tässä suunnitellut muuttavani kerrostalosta omakotitaloon. Siellä ainakin sitte saisi hääräillä ulkonakin ja miten päin haluaa, ilman että joku naapuri tulee pihalle pällistelemään. Tekemistä riittäisi nikkaroinnin parissa paljonkin. Vaikka kyllä sitä aina kaikkea pientä remppaa keksii kerrostalokämpässäkin, mut se tukahduttava kuumuus ja fakta siitä että jos pihalle menet niin kaikki naapurien kyylämummot on siellä kyselemässä. Ulkoilemaan ei kamalasti houkuta lähteä tonne kaupungin vilinäänkään.

Eipä se IBS:n ymmärtämisestä kiinni olekaan vaan rakkaudesta. Ei ole olemassa Sannaa joka olisi muuten samanlainen mutta ilman vatsavaivoja. Vatsasi vaivaa koska olet sinä, luonteinesi elämänkokemuksinesi. Se kuuluu kokonaisuuteen. Jonain päivänä toivottavasti kohtaat ihmisen, jolle sinä olet ihanin maan päällä, juuri sellaisena kuin olet. Sellaista sattuu, usko pois

Niin, ei se taida aina siitä rakastimestakaan tai välittämisestä olla kiinni jos arki ei vaan toimi niin se ei toimi. Mun mielestä parisuhde tarvitsee muutakin toimiakseen kuin pelkän rakastamisen. Jatkuva kinaaminen ei hirveen pitkälle loppupeleissä kanna. Toki ymmärrän että nää vaivat pistää monelle hermot kireelle kun kauppaankaan lähteminen aina onnistu juuri silloin ku toinen haluaisi ja matkustamisesta ei voi edes haaveilla. Toki se väkisinkin lukitsee myös toisen osittain kotiin, jos ei halua muiden kanssa/yksin mennä, joka toki itselleni on ihan ok. Toistaiseksi mä olen mielestäni kyllä päässy nykyään jo ihan normisti esim. kaupoille ja muuallekin menemään, ilman mitään hirvittäviä vaikeuksia. Mutta ne pidemmät reissut ja seikkailut jää kyllä tekemättä tämän vaivan kanssa auttamattomasti.

Lisänä pitää mainita että itsellä ehkä energiat on aika usein lopussa ja oireetkin pahenee jos kokee jotenkin että pitäisi hirveesti ottaa stressiä ja painetta siitä että lähtisi jonnekin. Mulla on vähän liiaksi kai kehittynyt se selvitymiskaava arkeen, josta on vaikea poiketa. Toki kun on itsekseen oppinut pärjäämään hyvin, eikä se oma pärjääminen ole kiinni toisesta ihmisestä niin onhan se osittain vähän kiittämätöntä hommaa. Toisaalta se, että pärjää yksin on vahvuus, osittain se on taas vähän huonokin jos ei koe tarvitsevansa ketään mihinkään. Toki hellyyttä ja rakkautta jokainen toivoo elämäänsä, mutta ilman sitäkin pärjää ja voi olla jopa onnellinenkin. Monipiippuinen ja monimutkainen juttu, jos näitä alkaa perinpohjin miettimään. Ehkä parempi että menee vaan fiiliksne mukaan.

No on se siitä kiinni, jos toinen haluaa että olisit joku muu. Joku, joka voi noin vain lähteä mihin vaan. Me ollaan hankalia joissain käytännön asioissa, mutta vastaavasti meissä on hyvät puolemme, jotka tulevat siinä samassa paketissa.

Kyllä tuo on tuttua mullekin, että jopa kauppaan lähteminen edellyttää oikean hetken valitsemista ja jos johonkin olisi pakko päästä lähtemään, se vaan pahentaa asiaa entisestään.

Sanna kirjoitti:No tuntunut että edes välttämättä toinen ibs-potilas ei aina ymmärrä. Toki se on turhauttavaa kun on kesä ja olis kiva lähteä jonnekin, mutta ei sitä aina vaan pysty eikä edes huvita uhrata voimavarojaan ainoalla vapaapäillä siihen että stressaa että miten kestää mahan kanssa jossain ihmisvilinässä. Kotona on kivempaa puuhastella, jos siis kyse yhdestä vapaapäivästä. Pidemmillä lomilla on enemmän energiaakin keskittyä matkusteluun ja jossain käymiseenkin.

Mä olen tässä suunnitellut muuttavani kerrostalosta omakotitaloon. Siellä ainakin sitte saisi hääräillä ulkonakin ja miten päin haluaa, ilman että joku naapuri tulee pihalle pällistelemään. Tekemistä riittäisi nikkaroinnin parissa paljonkin. Vaikka kyllä sitä aina kaikkea pientä remppaa keksii kerrostalokämpässäkin, mut se tukahduttava kuumuus ja fakta siitä että jos pihalle menet niin kaikki naapurien kyylämummot on siellä kyselemässä. Ulkoilemaan ei kamalasti houkuta lähteä tonne kaupungin vilinäänkään.

Viime keväänä/kesänä suunnittelin myös omakotitalon hankintaa (asun nyt kerrostalossa) ja juurikin osaksi samoista syistä. Usein teki mieli puuhastella/rassailla tai ihan vaan olla ulkona mutta vatsan takia ei kiinnostanut lähteä kaupungille ym.

Ei se mikään helppo nakki oo löytää ihmistä joka täysin ymmärtää ja ei se ihan helppoa aina oo lyödä niitä faktojakaan tiskiin (ainakaan alussa).

Ite oon sitä mieltä että ainoastaan silloin voi olla valmis parisuhteeseen kun on tyytyväinen omaan elämään yksin. Tarkotan nyt siis kaikkia ihmisiä enkä pelkästään ibs "potilaita". Sitte jos sattuu osumaan sopiva kohdalleen niin mikä jottei, antaa palaa. Siinä myös se plussa että jos ero tulee niin se ei aiheuta sen suurempia itkuja/masennuksia ym. Sanna, i agree yksin pärjääminen on vahvuus, mutta siinä on juurikin tuo samoihin kaavoihin jumiutuminen helppoa (itselleni käynyt näin).

Hei!
Löysin tämän foorumin vasta eilen ja APUA kuinka paljon täällä on kohtalotovereita!

Itellä kun ibsin oireet kunnolla paheni vasta avioeron jälkeen, ei ole sen jälkeen paljon tarvinut seurustella, ainakaan pitempiä aikoja.

Viimeisen puoli vuotta oon miettiny, että miten tässä kuuluis ketään tapailla kun ei uskalla mennä ystävien kanssa leffaankaan. Nyt olis sitte yksi tyyppi tuossa ehdolla, ollaan pari kertaa tavattu ja hyvin on menny, mutta jokaista tapaamiskertaa pitää jännittää monta päivää etukäteen. Ollaan tapaamassa seuraavan kerran ens viikolla, ja nyt jo mietin sotasuunnitelmaa että mitä uskallan syödä sinä päivänä ja mihinkä aikaan

Salha, tervetuloa foorumille!

Tosiaan nää parisuhde jutut on kyllä todella mieltä raastavia tämän vaivan kanssa. Itsellä oireet pahenivat tosi rajuiksi kun olin noin 22-vuotias. Ennen sitä oli kyllä jo vaivoja ja oireita, mutta vasta tuon ikävuoden jälkeen aloin "eristäytymään" tämän vaivan vuoksi. Tuolloin ei oikein suhteet enää pelanneet ja olinkin pitkiä aikoja yksinäni, kun en halunnut vaivata ketään. En myöskään tuolloin tuntenut ketään toista, kenellä tämä ko. vaiva olisi ollut. Minua myös kiusattiin tuolloin nuorempana näistä vaivoista tosi törkeästi, mm. pilasoitoilla jne.

Nyt noin puolisen vuotta sitten tapasin tosiaan nykyisen poikaystäväni netin välityksellä. Ja edelleen porskutellaan yhdessä, vaikka yhdessä vaiheessa oltiin jo miltein eroamassakin, tosin mun mahavaivat nyt ei ollut missään suuressa roolissa siinä. Vatsan toiminnan lisäksi olen huomannut että minulla on yleisesti ihan sellainen pelko, etten halua olla vaivaksi kellekään, enkä halua rajoittaa toisen elämää, kun en itse aina paikkoihin pääse.

Meillä tämä on ratkaistu niin, että miehellä on omat harrastukset joissa käy kerran viikossa tai harvemmin, minulla taas omat juttuni, lähinnä blogin kirjoittaminen ja kodin sisustaminen ja remontointi. Molemmilla on vatsavaivoja, tosin miehellä niitä on vähemmän ja hänellä ne ei rajoita elämää siinä määrin mitä itsellä. Mutta ymmärrys tuon asian suhteen on ollut hyvää, vaikka kyllä siinä välillä hampaita ollaan irvistelty kun en olekaan päässy sinne reissulle mukaan, mitä meinattiin monta päivää että mennään. Harmittaahan se, mutta lopulta ollaan saatu homma toimimaan melko kivuttomasti. Ei olla kumpikaan kovia menemään, vaikka mies kyllä varmasti olisi innokkaampi joskus jonnekin lähtemäänkin, mutta viihtyy myös kotona.

Mähän tein tämän asian erittäin selväksi jo ennen ensimmäisiä treffejä, että mulla on tällainen vaiva ja selitin ehkä vähän liiankin yksityiskohtaisesti mitä tämä on ja miten tämä vaikuttaa elämääni. Hän on siis tiennyt alusta asti missä menen ja miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. Nykyään kun lähdetään kauppaan niin hän aina muistaa kysyä tarvitseeko vessaan mennä ennenkuin astutaan taas autoon. Että kyllä tässäkin se toimintamalli löytyy, vaikka siinä se toinenkin ihminen on.

Onhan näissä kyllä puitavaa, tuntui kyllä helpottavalta lukea täältä että joku muu on paininu samojen asioiden kanssa ja vieläpä saanu homman toimimaan  

Mä tiiän kyllä että mun pitäs vaan ottaa asia reippaasti esille ja kertoo mieluiten vaikka liiankin yksityiskohtaisesti mistä on kyse. Luultavasti heti seuraavan kerran kun kaveri pyytää mua jonneki syömään ja joudun kuitenkin kieltäytyyn.

Meillä homma lähti jotenkin helposti liikkeelle kun tosiaan nettitreffien kautta tutustuttiin niin luonnollisesti juteltiin ennen tapaamista aika paljon ja siinä tuli erittäin hyvä tilaisuus kertoa tästä asiasta toiselle, mitä varmasti ihan suoraan päin naamaa olisi ollut vähän vaikea selittää.

Mutta olen nykyään selittänyt tätä asiaa ihmisille jo ihan kasvotustenkin, esim töissä työkavereille jne. Ei se mielestäni ole herättänyt mitään tajutonta ihmetystä, enemmänkin mielenkiintoa ja olen saanut sitä kautta myös tukea. Kun suunsa avaa niin voi vaikka yllättyä siitä, että toisella voi olla samanlaisia oireita tai jotain muuta vastaavaa kiusallista vaivaa.

Nämä vaivat ovat nykyään aika yleisiä ja monet keiden kanssa olen jutelllut niin vähintään tietävät yhden ihmisen lähipiiristään ketä kärsii suolistovaivoista ja mahakivuista. Myös ruoka-aine allergiat ovat melko yleisiä, joten en usko että sinun rajattuun ruoakvalioosi on mitään sanomista.

Meillä ei oikeastaan tuo ruoka ole vaikuttanut mitään koko suhteeseen. Emme käy kummatkaan ulkona syömässä, koska emme nauti sellaisesta ajan vietosta, eikä järin kyläilemässäkään käydä missä joutuisi kahvipöydän herkkujen eteen istumaan. Mies syö omia safkojaan ja minä omiani, mutta yhdessä ollessa teen meille molemmille ruokaa, oman ruokavalioni mukaan ja sitä sitten iloisesti syödään. On kehunut kovasti ruokiani ja sanoo, että paljon parempia kuin omansa. Luulin itsekin alkuun, että tuo ruoka-asia olisi ollut yksi vääntämisen kohde suhteessa, mutta toisin on käynyt. Me ei edes olla siitä pahemmin koskaan juteltu, muuta kuin että olen maininnut että en voi sitä ja tätä syödä. Se asia oli sillä selvä.

Enemmänkin vääntöä on tullut niiden henkisten ongelmien vuoksi mitä tämä ibs aiheuttaa. Se matkalle lähtö tai muutenkin uusiin paikkoihin lähteminen on itselle ollut todella todella hankalaa. Jos en tiedä onko kohteessa wc tai jos tiedän ettei siellä sitä ole, niin lähteminen on miltein mahdotonta. Muutama, miehellekin erittäin tärkeä, reissu on jäänyt välistä sen vuoksi kun olen viime metreillä alkanut panikoida wc:n puuttumista ja lopulta olen jäänyt kotiin. Toki se alkaa toista raastamaan kun ensin sanot ettei mitään ongelmaa, mennään vaan, mutta kun se hetki tulee kun pitäisi oikeasti mennä niin et pystykään. Toki miehenikin tietää, että en voi koskaan täysin sataprosenttisesti luvata mitään tuollaista, koska aina voi käydä samoin että pelko ja jännitys ottaa ylivallan ja oireet iskee päälle.

Olen kyllä siinä suhteessa onnekas, että olen löytänyt miehen ketä ei ole kova menemään ja tekemään eikä oikeastaan oleta minun pysyvän mukana jos näin tapahtuu. Viihdytään molemmat luonnollisesti kotona ja rauhallisissa ympyröissä kuin keskustan yöelämässä.

Odotan innolla muuttoa maaseudun rauhaan tässä parhaillaan. Oma asunto myynnissä ja tarjous omasta unelmatalosta tehty ja hyväksytty. Siinä taas punnitaan oma stressinsieto ja parisuhteen kestävyys kun alkaa pienimuotoinen remontti! Itsellä on vähän sellainen olo, että oireet saattavat pahentua tämän kaiken myllerryksen aikana, mutta tällä remontointikerralla ajattelin ottaa ihan iisisti ajan kanssa. Talo sijaitsee lähempänä myös miehen kotipaikkaa, niin tulee nähtyäkin enemmän siinä samalla ja todennäköisesti tullaan viettämään siellä talolla paljon yhteistä aikaa puuhastellen. Sitten ei ainakaan ole aikaa lähteä matkustelemaan. Mutta nyt sormet ristiin ja toivotaan, että oma nykyinen asunto menisi kaupaksi.

Omat vatsavaivani tulevat yleensä iltapäivisin ja iltaisin eli yhteinen tekeminen ja yhdessäolo kärsii jatkuvasti. En usko, että monikaan jaksaisi turvonnutta ja ilmavaivoista kärsivää tyttöystävää, joten tunnen olevani todella onnekas, koska yhdessäoleminen synkkaa!

Ulkomailla olemme käyneet paljon ja ulkomailla mussutan olosuhteiden pakosta (ja omasta laiskuudestani) vehnäsämpylöitä ja muita kotimaassa lähes mahdottomia ruokia. Jostain syystä ulkomailla ruokaongelmat eivät ole olleet niin katastrofaalisia ja usein miesystäväni kärsii vatsaongelmista matkoilla ja minä saan osoittaa empatiaa häntä kohtaan!  

Tämä oireryhmä/sairaus vaatii kyllä huumorintajua ja ymmärrystä toiselta osapuolelta aivan älyttömiä määriä, mutta ei se mahdottomuus ole!  [/quote]
Mulla on ihan sama juttu ku sulla. Iltaa kohden yleensä pahenee, mikä ärsyttää ku rajottaa menemisiä.

Etelänmatkoilla oon huomannu saman asian ruuan suhteen. Mun vatsa toimii todella hyvin vaikka syön aamupalax sämpylää ja teetä, illalla tuhti pihvi ranskalaisilla. Jos kotona vetäsin tota rataa ei ois kyl minnekkään asiaa.

Oon miettiny paljonki tota asiaa, miks ulkomailla vatsa toimii vaikkei noudata mitään ruokavaliota. Omalla kohdalla voi olla 2 syytä, juon viiniä lihan kanssa ja sit me kävellään päivittäin 5-10 km mitä en kotona tee. Jouluna ois taas matkalle meno, ja oon jo nyt ihan paniikissa miten se lentokoneessa/terminaaleissa oleminen onnistuu.

Itekkin tapasin mieheni ennen tätä sairautta, joten kyllä niitä Hyviä ymmärtäväisii miehii on. =)

Omalla kohdallani kaikki alkoi kun olin jo onnellisesti naimisissa ja kun toinen raskaus lähti käyntiin. Huumorilla on pärjännyt pitkälle tässä asiassa ja mieheni tietää nykyään paremmin mitä saan syödä ja mitä en ja osaa ostaa kaupasta oikeat tuotteet. Vielä kun en tiennyt mikä ihme suolistoani vaivaa, vitsailin miehelleni että oon varmaan kopsinut taas tietämättäni perääni ja pistänyt sormet suuhun vahingossa ja sen takia oon ilmavassa kroonisessa pierutauti/mahatauti kierteessä kokoajan. Mies aina nauroi hassulle teorialleni. Eilen nauroi maha kippurassa kun onnellisena tokaisin että olen löytänyt tosi hyvän ja mulle erittäin tärkeän foorumin, missä on muitakin samanlaisia ripuli ja tukko peppuja!!! En ole ainut täällä tämän inhottavan vaivan kanssa!

Mulla kesti kauan kertoa nykyselle kumppanille tästä pirullisesta vaivasta. Sitten kun tarpeeks monta kertaa kieltäydyin ottamasta häntä yöksi ni heräs itelle ajatus siitä mitä hän aattelee mun syyn olevan. En tosiaan halunnut hänen ajattelevan etten halua häntä luokseni yöksi.

Sitten otin itteäni niskasta kiinni ja sanoin suoraan mikä on ja pyysin sanomaan rehellisesti jos tuntuu ettei tällästä tule jaksamaan ni lopetetaan koko homma saman tien. Vastaus oli jotain aivan muuta mitä oisin oottanu ja se tuli samantien: "Mua ei kiinnosta vaikka sä juoksisit paskalla viiden minuutin välein tai jos sun masu kiukkuu niin paljo että joudutaan jättämään jotain menoja väliin. Susta en luovu mistään hinnasta enkä lähe ikinä pois. Me selvitään tästä yhdessä."

Itkuhan siinä tuli ja nyt ollaan oltu yli vuosi yhdessä. Ja olen niin onnellinen. <3

Tipu kirjoitti: Mies aina nauroi hassulle teorialleni. Eilen nauroi maha kippurassa kun onnellisena tokaisin että olen löytänyt tosi hyvän ja mulle erittäin tärkeän foorumin, missä on muitakin samanlaisia ripuli ja tukko peppuja!!! En ole ainut täällä tämän inhottavan vaivan kanssa!

Olen kans ite niin onnellinen tästä palstasta. On muitakin jotka veivaavat samojen asioiden parissa Joskus vaan tuntuu et ois kivempi olla se mies ku nainen tän vaivan kanssa. Jotenkin miehille on sallittua tuo piereskely. Vanhempi tyttöni sanoki mulle (kun panikoin lentämistä) et jos pieraset niin eihän kukaan tajuu et se oot sinä vaan ne kattoo faijaa ku se on niin juron näkönen, eikä tämmöstä hentoo pientä naista. =)) Vois toimiikki =) Pitää vaan mulkoilla paheksuvasti miehen suuntaan silleen et hei se oli toi tossa en minä

Tämän vaivan kanssa pärjää paremmin jos välillä pistää huumoriksi koko homman.. Toki on päiviä jolloin ei tosiaan naurata.

Tänään meillä on pojan kanssa ollut molemmilla ripuliralli.. Pojalla on maha löysällä kun reagoi kulmahampaiden tuloon vatsallaan. Minä olen ripulirallissa voitolla ja suunnittelin kokeilevani kohta pikku poikani pampers vaippoja myös itselleni kun ovat niin hyviä ja imukykyisiä.. Vähemmän hänellä tulee ylivuotoja kuin minulla.

Tosin taitas olla romantiikka kaukana miehen kanssa kun asettuisin iltaisin viereen leppäkerttu vaipoissa