Parisuhde + ibs

Niin, parisuhde + ibs miten sujuu ? onko toinen osapuoli ymmärtäväinen asian suhteen ? Onko jäänyt yhdessä asioita tekemättä ibs:n takia ? Onko jääny treffeille menemättä ? Oletko sinkku ibs:n takia? jne jne..
mitä vaan tulee mieleen Discuss !

Itse ainakin olen tällä hetkellä miltein täysin ibs:n takia sinkku. Olen muutaman kerran viime vuoden sisällä lyhyesti seurustellut, mutta lopulta asiat ovat menneet vaan niin solmuun osittain tämän vaivan takia. Itsellä tämä ibs on myös vienyt täysin seksuaaliset haluni, joten en koe edes parisuhdetta mitenkään tarpeellisena asiana. Kumppani olisi mukava silti joskus löytää. Saada se tuki ja turva luotua arkeen ja saatua sitä kautta rohkeutta kokeilla uusia asioita. Monet eivät vaan tunnu tajuavan tällaisia vaivoja ja ei sitä kai voi terveiltä edes vaatia.

Olen muutaman kerran nettideittejä kokeillut ja olen melko avoimesti treffikumppaneille kertonut missä menene tämän kanssa, ettei asia tule sitten yllätyksenä. Jotkut ovat ymmärtäneet, jotkut eivät.

Monien kanssa huomaan jos asiasta mainitsen, menee keskustelu täysin ärtyneen suolen oireryhmän puimiseen ja samalla ruokakeskusteluun. On jotenkin puuduttavaa jauhaa asiasta ja käydä asioita niin tajuttoman syvällisesti lävitse. Oireet ovat kuitenkin niin monimutkaiset, että mitään selkeää toimintaohjetta tähän ei ole. Monet kuvittelevat, jos sanon, että en voi esimerkiksi matkustaa tämän takia helpolla, että asia on ratkottu sillä ettei koskaan matkusteta. Tai jos sanon että en voi syödä perunaa, että en voisi koskaan syödä pientä kourallista sipsejä. Asiaa on todella vaikea selittää ihmiselle, joka ei samanlaisia oireita koe.

Itse koen tällä hetkellä miltein mahdottomaksi sen, että minulla olisi vielä joskus parisuhde. Olen kokenut yksin olemisen vaan jotenkin helpommaksi, kuin sen uuden suhteen aloittamisen tuoman tajuttoman stressin ja ahdistuksen. Jos minut vielä joskus joku mies saisi suhteeseen kanssaan, pitää hänen olla kyllä todella todella ymmärtäväinen, todella todella luotettava ja todella todella joustava. Koen että nämä oireet imevät mehut myös toisesta ja monet viime vuotiset seurustelukumppanini ovat muutaman kuukauden jälkeen jo ilmoittaneet, että eivät jaksa tukea minua enää jokaisessa asiasssa. Olisi pitänyt hommata se mies vielä silloin kun näistä oireista ei ollut huomattavaa haittaa! Nyt se ei oikein enää luonnistu, eikä niitä ihmisiä enää tule koskaan missään tavattua kun en käy missään tämän vatsan takia. Että näin.

Sanna kirjoitti:Itse ainakin olen tällä hetkellä miltein täysin ibs:n takia sinkku. Olen muutaman kerran viime vuoden sisällä lyhyesti seurustellut, mutta lopulta asiat ovat menneet vaan niin solmuun osittain tämän vaivan takia. Itsellä tämä ibs on myös vienyt täysin seksuaaliset haluni, joten en koe edes parisuhdetta mitenkään tarpeellisena asiana. Kumppani olisi mukava silti joskus löytää. Saada se tuki ja turva luotua arkeen ja saatua sitä kautta rohkeutta kokeilla uusia asioita. Monet eivät vaan tunnu tajuavan tällaisia vaivoja ja ei sitä kai voi terveiltä edes vaatia.

Olen muutaman kerran nettideittejä kokeillut ja olen melko avoimesti treffikumppaneille kertonut missä menene tämän kanssa, ettei asia tule sitten yllätyksenä. Jotkut ovat ymmärtäneet, jotkut eivät.

Monien kanssa huomaan jos asiasta mainitsen, menee keskustelu täysin ärtyneen suolen oireryhmän puimiseen ja samalla ruokakeskusteluun. On jotenkin puuduttavaa jauhaa asiasta ja käydä asioita niin tajuttoman syvällisesti lävitse. Oireet ovat kuitenkin niin monimutkaiset, että mitään selkeää toimintaohjetta tähän ei ole. Monet kuvittelevat, jos sanon, että en voi esimerkiksi matkustaa tämän takia helpolla, että asia on ratkottu sillä ettei koskaan matkusteta. Tai jos sanon että en voi syödä perunaa, että en voisi koskaan syödä pientä kourallista sipsejä. Asiaa on todella vaikea selittää ihmiselle, joka ei samanlaisia oireita koe.

Itse koen tällä hetkellä miltein mahdottomaksi sen, että minulla olisi vielä joskus parisuhde. Olen kokenut yksin olemisen vaan jotenkin helpommaksi, kuin sen uuden suhteen aloittamisen tuoman tajuttoman stressin ja ahdistuksen. Jos minut vielä joskus joku mies saisi suhteeseen kanssaan, pitää hänen olla kyllä todella todella ymmärtäväinen, todella todella luotettava ja todella todella joustava. Koen että nämä oireet imevät mehut myös toisesta ja monet viime vuotiset seurustelukumppanini ovat muutaman kuukauden jälkeen jo ilmoittaneet, että eivät jaksa tukea minua enää jokaisessa asiasssa. Olisi pitänyt hommata se mies vielä silloin kun näistä oireista ei ollut huomattavaa haittaa! Nyt se ei oikein enää luonnistu, eikä niitä ihmisiä enää tule koskaan missään tavattua kun en käy missään tämän vatsan takia. Että näin.

Ikävä kuulla . Jos yhtään lohduttaa niin aika samalla linjalla mennään heh , siksi vähän halusinkin avata tästä keskustelua koska luulen että monilla se voi olla suuri syy sinkkuna olemiseen.

Ymmärrän kyllä täysin sinua ja sitä että usein on helpompaa olla yksin. Ehkä sen kumppanin pitäisi tosiaan olla sellainen joka joko osaa ymmärtää ja antaa tilaa tai sitten sellanen jolla on ollut tai on ko. vaiva. Sellanen jonka seurassa voi olla täysin rennosti ettei siitä aiheudu ylim. stressiä, sanoa ilman paineita että "tänään en muuten liiku mihinkään" jos on huonompi päivä, käydä 10 kertaa päivässä wc:ssä niin ettei tarvi miettiä mitä toinen ajattelee jne .

Älä nyt vielä heitä pyyhettä kehään ! Tää foorumi on tosi hyvä väline uusien ihmisten tapaamiseen (en nyt tarkota deittailu mielessä) ja ajatusten vaihtamiseen.

Mulla oli ennen sellainen mies mikä ei kyllä mitenkään ajatellut koko tätä vaivaa, nykyinen mies on kyllä niin ymmärtävä että jos mun täytyy käydä seittemän kertaa vessassa ennen kuin lähdetään johki niin hän kyllä odottaa kiltisti ja ei ole tarvinnut häpeillä vessassa käyntejään. Matkoilla mies käy paljon kavereidensa kanssa ja sitten käydään kaksin vähän lyhemmillä matkoilla ihan suomessa. Nyt oltiin juuri pohjoisessa ja tuli istuttua 9 tuntia autossa putkeen ja ei pysähdytty kertaakaan vessaan =) auttaa paljon kun lähdetään yöllä ajamaan ja en syö mitään matkalla ja jos mahaa alkaa kipristämään nukun hetken niin mieli ja maha rauhoittuu. Kun asuimme vielä kaksiossa missä oli vain yksi vessa, mies kyllä ymmärsi ja kysyi kun oli menossa itse pitkälle istunnolle että täytyykö mun mennä ensin =) Nykyään asumme onneksi omakotitalossa jossa on kaksi vessaa ja toinen vielä ihan talon toisessa päässä, niin ei häiritse vaikka on vieraitakin! Kun olimme nyt lomalla ja kävimme myös paljon ravintoloissa syömässä niin mies katsoi kaikki ravintola vaihtoehdot minulle menuineen ja kysyi missä on minulle sopivaa ruokaa ja sinne sitten aina mentiin minkän minä valitsin! Että kyllä tämä paljon parisuhteeseen vaikuttaa, mutta täytyy vain löytää se oikea mikä kestää kanssasi kaikki vaivat =)

oi nunnu85 kuulostaa oikein kivalta:) ja itse olen aina miettinyt että monta vessaa pitää olla jos on useampia ihmisiä taloudessa:D:D

Oi Nunnu! Sä olet iskenyt kultasuoneen selkästi. Kuullostaa aivan ihanalle!

Tosin kyllä mullakin muutama suhde on ollut ihan ok noilta osin, että toinen ymmärsi odottaa ja kyseli aina välillä, että mites masu voi. Mutta itselläni noissa suhdejutuissa on vähän muutakin ongelmaa kuin ainoastaan se vatsa.

On kyllä ihana lukea, että joillakin miehillä on oikeasti ymmärrystä tällaista kohtaan tuossa mittakaavassa. Minusta on hienoa, miten vaivasi ei oikeastaan rajoita toisen elämää, koska saa kuitenkin käydä reissussa jne. Itse vain huomannut, että alkanut oma vaiva vaikuttaa vähän liikaakin kumppanin omaan elämään. Tuntuu että repii toisen mukanaan tällaiseen kotona nyhväämiseen jne. Kai sitä itseltään odottaa vähän liikoja joskus, vaikka tietää, että tätä se elämä nyt on.

Todella ikävää, että vaiva estää seurustelun.

Itselläni kävi tuuri, kun kaveri löytyi ennen vaivojen alkamista ja toista ei todellakaan haittaa. Kyllä siinä huumoria tarvitaan, kun esim. kotoa lähteminen kestää minun vessassa istumisen takia joskus puoli tuntia kauemmin ja toinen joutuu juuri pyytää lupaa vessan käyttöön ensin minulta Rankinta taitaa olla se, että vaiva masentaa minua välillä jonkun verran enkä ole aina kovin mukavaa seuraa. Mitään en ole kuitenkaan jättänyt tekemättä tämän takia, vaikka se onkin tarkoittanut sitä, esimerkiksi matkoilla, että kaupunkilomalla edetään vessasta vessaan tms. Yksin olisin varmasti näissäkin asioissa pelokkaampi.

Mahtavaa kuulla että osalla on noin loistavat kumppanit Parhaimmillaan kumppanin läsnäololla voi olla todella positiivinen vaikutus myös oireisiin.

Sanna kirjoitti:Oi Nunnu! Sä olet iskenyt kultasuoneen selkästi. Kuullostaa aivan ihanalle!

Tosin kyllä mullakin muutama suhde on ollut ihan ok noilta osin, että toinen ymmärsi odottaa ja kyseli aina välillä, että mites masu voi. Mutta itselläni noissa suhdejutuissa on vähän muutakin ongelmaa kuin ainoastaan se vatsa.

On kyllä ihana lukea, että joillakin miehillä on oikeasti ymmärrystä tällaista kohtaan tuossa mittakaavassa. Minusta on hienoa, miten vaivasi ei oikeastaan rajoita toisen elämää, koska saa kuitenkin käydä reissussa jne. Itse vain huomannut, että alkanut oma vaiva vaikuttaa vähän liikaakin kumppanin omaan elämään. Tuntuu että repii toisen mukanaan tällaiseen kotona nyhväämiseen jne. Kai sitä itseltään odottaa vähän liikoja joskus, vaikka tietää, että tätä se elämä nyt on.

Joo ja siis mulla oli tuo edellinen mies sellainen että luottamuskin oli jo ihan nollassa, hyvä että uskalsi lähibaariin päästää sitä yksin lähteen, mutta tän nykyisen miehen uskaltaisin kyllä pistää matkaamaan kavereiden kanssa vaikka maapallon toiselle puolelle, että juuri sen takia meillä ei tämä minun "ei-matkustelu" haittaa ketään, kun onhan miestenkin varmasti välillä tosi hyvä mennäkkin porukalla vaan johonki, ne on ainaki itte ollu aina tyytyväisiä =) ja mä olen tyytyväinen kun saan olla joskus ihan yksin kotona, se on välillä niin ihanan rentouttavaa!!

Mulla on kans aika kultanen mies vaikka se ei millään pysy mukana mitä kaikkea en sais syödä niin hän yrittää kovasti. Vähän ehkä häiritsee kun joutuu jättämään niin paljon kaikkea pois ja ei kuitenkaan tehdä erikseen ruokaa niin toinenkin joutuu välillä fodmap paastolle. Mutta paljon tukea ja ymmärrystä olen onneksi saanut ja helpompi näin kuin, että olisi joku kuka syyllistää ettei syö esim pizzaa. Ja muutenkin saa istua vessassa ja haista ilman että tarvitsee hävetä itseään.

Sinkkuna ollaan juurikin tämän vaivan takia!
Olen tasan kerran tapaillut miestä, alku menikin tosi hyvin. Mut sit alko vatsa reistaa pahemmin ja välttelin miehen näkemistä ja keksin aian erinlaisia tekosyitä miksi ei voida tavata. Tapailua ei kestänyt kauaan, kunnes mies ilmeisesti kyllästyi mun käytökseen tai jotain, koska se ei enään puhunut mulle. Tän jälkeen jos joku on pyytänyt treffeille tai tullut iskemään niin olen vain todennut et nyt on vähän huono hetki elämässä Olis niin mahtavaa tavata joku tyyppi joka jaksais olla tukena ja ymmärtäis mua.

Mareylle vinkiksi, että tästä oireryhmästä kannattaa kertoa! Kyllä niitäkin ihmisiä on, ketkä tämän jotenkin ymmärtävät ja voivat sulattaa. Se helpottaa jo vähän elämää kun voit mainita miksi ravaat vessassa tai miksi et voi tehdä sitä ja tätä. Tämä on kuitenkin sairaus siinä missä muutkin, eikä tähän ole mitään ihmehoitoa. Avoimuus on tärkeää, mutta tiedän että tuossa iässä ihmiset ovat vielä aika ilkeitä ja eivät ehkä ota asioita niin aikuismaisesti. Itse sain tuohon aikaan ainakin vielä paljon haukkumista ja ilkkumista tämän vaivan vuoksi, vaikka kipu ja epämukava elämä pitäisi aina ottaa vakavasti. Useat vaan olettavat että vatsavaivat menevät ohitse, mutta tässä eivät mene. Joten avoimuutta kehiin! Saat ainakin heti ekoissa lauseissa tietää, tajuaako toinen tilanteesi ja onko hän valmis tukemaan sinua tässä. Varmasti löytyy myös niitä joita asia ei haittaa ja välittävät silti.

Juurikin noin niinkuin Sanna sanoi. Ymmärrän kyllä täysin sen että siitä on vaikea mainita, itselläänkin on mennyt parisuhde ja aika monet treffit/tapailut mäkeen kun oon toiminu juurikin samalla tavalla kun Marey eli en ole kertonut asiasta vaan jotenkin häpeillyt sitä ja sitte vältelly tapaamisia. Tosin viime kerran jälkeen päätin että asiasta aina mainitsen ja katson miten toinen sitten reagoi.

Mun mielestä jos joku ei ymmärrä hyväksy, että sulla on herkkä vatsa mikä johtuu ärtyvän suolen oireyhtymästä niin sellaista tyyppiä ei kannata edes deittailla, koska todennäköisesti sillä on itellään jotain vakavampia ongelmia. Mitä me tälle enempää mahdetaan kuin esim keliaakikko? Ja Suomi on täynnä ihmisiä kenellä on laktoosi-intoleranssi, ja niitä pystyy ihan hyvin deittailemaan eikä ne joudu häpeämään vaivaansa. Ihan samassa tilanteessahan me ollaan paitsi ettei tiedetä ihan varmasti mitkä ruuat aiheuttaa oireita. Mä ainakin kieltäydyn olevani mikään sairas ihminen kuka tarvii hoivausta, tää nyt on vaan tällänen ominaisuus ettei voi syödä ihan mitä tahansa ja en mä käy syyttelemässä muita jos niillä on vaikka pienempi rakko ku mulla.

Mä taisin nyt yllättää jopa itse itseni, mutta tällä tytöllä taitaa olla perjantaina treffit! Saa nähdä miten menee, mutta toivon että ihan mukavasti. Pitää sitä aina välillä edes yrittää, jospa sitten lopulta löytyis se sielunkumppanikin. Vielä en ole päättänyt minne mentäisiin, mutta sen tiedän että ainakin jonnekin missä on vessa.

Sanna kirjoitti:Mä taisin nyt yllättää jopa itse itseni, mutta tällä tytöllä taitaa olla perjantaina treffit! Saa nähdä miten menee, mutta toivon että ihan mukavasti. Pitää sitä aina välillä edes yrittää, jospa sitten lopulta löytyis se sielunkumppanikin. Vielä en ole päättänyt minne mentäisiin, mutta sen tiedän että ainakin jonnekin missä on vessa.

Hieno homma ! Tsemppiä siis perjantaille !

Meni treffit sitten todella mukavasti, vaikka vaan nopeasti ohimennen lopulta ehdittiin nähdä. On aika toiveikas olo tämän suhteen kun kyseessä on kuitenkin ihminen joka itsekin näistä ko. vaivoista kärsii. Pitkästä aikaa ei ole tarvinnut selitellä omaa oloaan toiselle, ei olla siitä oikeastaan edes mainintaa enemmän puhuttu, koska homman nimi on molemmille aika selvä. Hirveän vapautunut olo! Jospa tästä jotain hyvää kehkeytyisi.

Mites teillä, ootteko koskaan törmänneet treffeillä toiseen ibsiläiseen sattumalta?

Kiva kuulla et treffit meni hyvin! saako udella et missä olette toisenne tavannu?

Tämäkin tuttavuus tuli yhden deittisivuston kautta alunperin. Mä tossa aikasemminkin taisin mainita, että olen monta kertaa kokeillut aikaisemminkin näitä, mutta en ole toistaiseksi niistä ketään varteenotettavaa miesehdokasta löytänyt, mutta tällä kertaa on ainakin ihan potentiaalinen kolli kiikarissa.

Näin ibsiläisenä ei kyllä kamalasti tule ulkona käytyä ja se ihan kasvotusten tapaaminen on täten aika mahdotonta. Olen nähny tuon nettideittailun aika ainoana keinona saada edes jonkunlaista sutinaa aikaiseksi miesrintamalla, koska muutoin sitä ei oikein tule tapahtumaan. Harvemmin sitä töissä tai lähikaupassa käydessä törmää mihinkään iskuyrityksiin. Enkä välttämättä edes osaisi rakentaa mitään suhdetta kehenkään niin kepoisasti, koska haluan kuitenkin varmistaa ihan alunperinkin sen, että toinen ymmärtää mun rajoitteet. Noh, tällä kertaa ei ainakaan ole tarvinnut omia oireita tai tilannettaan kuvailla mitenkään enempää, kun toinen tajuaa mitä tämä elämä näin on. Aika onnekkaalta tuntuu, että tavattiin. Toivon että tästä jotain kehkeytyy.

Onnittelut hyvin sujuneista treffeistä! Onneksi aina kuitenkin löytyy niitä ihmisiä jotka ymmärtää. Ja toisaalta voi aina ajatella, että jos eteen sattuu sellainen joka ei ymmärrä niin saakin mennä menojaan.

Mulla on onneksi ollut parisuhteen kanssa onnea, mulla on ollut muitakin vaivoja tämän IBS:n lisäksi ja poikakaveri on ollut ihan uskomattoman kärsivällinen. Viitisen vuotta ollaan oltu yhdessä ja saman katon alla asutaan. Meillä on ollut heti alusta asti tosi avoin meininki, pystytään kertomaan toisillemme kaikki eikä tartte piilotella omia vaivojaan mikä on tosi hyvä. Kyllä niitä ymmärtäväisiä ihmisiä tosiaan on olemassa ja kun toisesta tosissaan välittää niin sitä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä löytyy aina vaan enemmän ja enemmän.

Olet Gelsomina kyllä ihan oikeassa! Olen ittekin passittanut tiehensä ne, joille tämä asia tuntuu olevan jonkinlainen rasite tai ongelma. Monille tuntuu olevan vaikeaa käsittää sitä, että mä en pysty tämän takia noin vain lähtemään reissuun tai edes kauppaan. Menee aina se oma aikansa että saan itseni kasattua. Monien kanssa myös tuntuu että nämä vessajutut ovat naisilla varsinkin sellainen tabu asia mistä ei saisi mainita kumppanille ollenkaan. Onneksi niitä tosimiehiäkin on, ketkä tajuaa että nainenkin käy paskalla, eikä oleta että kaikki ollaan jotain satuprinsessoja!

Tämä tuttavuus vaikuttaa ainakin todella hyvälle, saa nähdä miten muijan käy. Jotenkin on luottavainen olo, että jokin tämänkaltainen voisi toimia hyvinkin.

Ajattelin laittaa tilannepäivitystä tänne, että taitaa se kohta niin olla, että minäkin voin kohta sanoa kuuluvani parisuhteeseen. Vaikka vuosien saatossa on monesti tuntunut, että tämä vatsavaiva pilaa ihan kaiken hyvän elämässä, niin ei se näköjään aitoa ihastumista voi estää eikä sitä tunnetta, että toisen kanssa on hyvä olla. Tämän ihmisen kanssa en tunne itseäni lainkaan sairaaksi, vaan ihan normaaliksi. Keskustelut eivät sijoitu minun vaivaani eikä syömisiini vaan voin olla juuri sellainen kuin olen. Ihmeellistä kyllä, mutta tämä tunnetila on aika hyvin lievittänyt myös vatsaoireita, koska nyt ei enää tule ajateltua mahaa 24/7 kun elämässä on muutakin sisältöä! Tuki ja turva on meille jokaiselle varmasti tärkeää, mutta sen merkityksen ymmärtää vasta sitten kun se omalle kohdalle oikeasti osuu. Että älkää luovutta kohtalotoverit! Kyllä niitä ymmärtäväisiä ihmisiä löytyy ja myös niitä, joiden kanssa pystyy heti alkumetreillä rentoutumaan ja olemaan oma itsensä, vaivoineen kaikkineen. Rohkeasti vain kokeilemaan.

Hehe, muistan ton tunteen ku on ihan ihastunut ja jos vatsaan alko sattumaan, ni heti ku pääs sen ihanan ihmisen luo ja jutteli niitä näitä, ni oli kivut ihan tiessää!

Ainoo juttu mikä mietitytti mua silloin kun tapailin sitä yhtä tyyppiä, ni ei oikee ruoka maistunu onks sulla sanna tällästä, et syöt jotenkin erinlailla tai ruoka ei vaan maistu?

mut joo tuota ihanaa tunnetta odotellessa

Me ei olla ainakaan toistaiseksi syöty tavatessa, joten en tiedä. Mutta kai sitä jotenki yrittää syödä ainakin sellasta turvallista safkaa, ettei sitten olo tuu huonoksi.

Tätä kyllä helpottaa sekin tosi paljon kun toisella on samoja vaivoja ollut joskus kovastikkin, niin ymmärtää todella hyvin mua. Me molemmat taidetaan sitä syömistä tosin jännittää jotenkin, kun on tottunut sen tekemään yksin. Semmosta pientä syömis ja veskikammoa täällä siis.

Toisaalta mua ei nyt edes kamalasti haittaisi, vaikka maha menisikin sekaisin toisen seurassa, kun jotenkin sellanen fiilis et sillä ei oo sen kanssa mitään väliä. Toistaiseksi tapaamiset on sujunu ilman masuvaivoja, toivottavasti jatkossakaan niitä ei kamalasti tulisi. Toki jos niitä yhteisiä aamuja tulee, niin silloin ainakin toinen saa kokea sen mitä mun aamu oikeen on. Nykyään kun nää mahakivut on sijottunu aikalailla aamuun, niin päivät ja illat menee jo ihan kevyesti.

Hyvä Sanna, kiva kuulla hyviä uutisia ! Heti tuli ilosempi mieli