Terapiasta apua?

Tosiaan tuli eilen käytyä ekan kerran terapiassa. En nyt tiedä miksi tuota sanoa, mutta se sana kai sitä parhaiten kuvaa. Tämä terapeuttini on erittäin ammattitaitoinen psykoterapeutti ja kaiken muun ohella erikoistunut hoimaan nimenomaan fyysisten oireiden aiheuttamia psyykkisiä ongelmia. Hänellä on noin 30-vuoden kokemus alalta ja se kyllä näkyi.

Käynti kesti vain tunnin, mikä meni todella nopeasti. Terapeutti osasi tosin tämänkin ajan käyttää todella tehokkaasti kysyen juuri niitä asioita, mitä itse aina mietin päässäni ja osasi pureutua juuri minun tilanteeseeni ja sen ongelmaan yllätysvauhtia. Oli aivan ihana puhua asioistani jollekin, ketä ymmärtää mitä päässäni tapahtuu. Ihanaa oli myös keskustella omista tuntemuksista ilman, että toinen alkaa hokea että kyllä se siitä ja menisit vaan ja tekisit vaan asioita jne. Kävi meinaan tässä ilmi sekin, että itse itsensä väkisin karaiseminen takaisin asioihin saattaa vaan pahentaa tilannetta, jos ajatuksia ei saada ensin käännettyä positiivisempaan suuntaa. Eli se elämän aktivointi pitää aloittaa mielen kautta, ei sillä konkreettisella tekemisellä!

Terapeuttini myös oli vahvasti sitä mieltä, että tähän omaan ongelmaaani pitää pureutua nyt, tai tällaisen elämän seuraukset voivat olla aika kamalia. Itsekin olen sitä mieltä, että tarpeeksi kauan kuin vedän näin nollalla elämääni niin jossain vaiheessa en enää jaksa ja voi sattua jotain kamalaa. Vaikka ongelmani ei sinänsä ole edes masennusta vois se kuitenkin lopulta aiheuttaa sellaisen todella pahana jos tätä jatkuu vielä pitkään. Siis tarkoitan jatkumisella nyt sitä sosiaalisen elämän ja tekemisen rajoittamista, johon olen nyt tullut. Elämäni ei sisällä tällä hetkellä oikeastaan muuta kuin työn, lähikaupan ja kodin. Se on liian vähän terveelle sosiaaliselle ihmiselle.

Kävi muuten lopuksi vielä ilmi, että voin hakea ns. konsultaatiopyyntöä työterveydestä, jonka jälkeen on mahdollista saada käydä terapiassa viitisen kertaa minimissään vakuutuksen turvin, jonka työnantaja on minulle ottanut. Pitääkin soitella, jos tällainen minulle irtoaisi niin saisin käytyä tuolla vähän tiheämmin. Saa nähdä millaisia vaikutuksia tällä on sitten muutaman käynnin jälkeen. Mutta jo tuo ensimmäinen käynti sai minut jotenkin ajattelemaan eri vinkkelistä asioista ja olemaan taas toiveikas sen suhteen, että se elämä jonakin päivänä alkaa luistaa eri tavalla.

Oletteko te muut kokeilleet jonkinlaista terapiaa?

Itse kävin työterveyden kautta muutaman kerran juttelemassa terapeutille. Ei ollut tarvetta millekään sen pidemmälle ja tuo riitti siinä elämän vaiheessa ihan hyvin. Tehtiin tulevaisuuden suunnielmia (positiivisia sellaisia) ja käsiteltiin katastrofiajatteluani. Tuohon aikaan oli lähipiiristäni kuollut sattumalta useita ihmisiä ja pelkäsin puhelimeen vastaamista. Juuri aloitettu toiminimi piti sanoihin aikoihin lopettaa laman takia, ja mieli oli kaikin puolin matalalla, kun piti toimia omien murheiden ohella toisten terapeuttina. Minua taisi tuolloin vain auttaa se, että joku muisti kysyä mitä minulle kuuluu ja sain purkaa ne asiat kerralla ulos.

Mä en tiedä mistä tän päivänen fiilis johtuu, mutta eilisen terapiakäynnin jälkeen on ollut ihan kivuton olo kropassa. Aamulla kävin ainoastaan kaksi kertaa vessassa eikä ole mahaa sattunut koko päivänä. Töiden jälkeen unohduin jopa kauppaan ihmettelemään kaikkea.

Erikoisinta tässä on se, että mä olen viime päivinä kokeillut syödä taas hieman maitotuotteita. Olin varma että maha vetää sekaisin jos pari siivua juustoa otan tai pienen jogurtin syön, mutta ei. Ei minkäänlaista vaikutusta. Ja tästäkin on jo monta päivää kun ensimmäiset maitoannokseni söin. Olen kyllä ollut todella pitkään ilman maitotuotteita, joten voi olla että maha kestää taas jonkin verran sitä.

Mutta siis tosiaan ihmetyttää vain, että olisiko tuo elinen terapiakäynti voinut jotenkin laukaista jonkin jännityksen tai stressin asioista pois niinkin rajusti, että oireet katoavat? On jotenkin jälleen aika toiveikas fiilis ja tuntuu kuin alkaisi heräämään siihen ajatukseen, että elämä voisi olla paljon muutakin. Vaikea selittää, mutta palaillaan asiaan muutaman viikon päästä.

Eipä menny sitten terapia minkään vakuutuksen piikkiin! Joten käymättä taitaa jäädä, kun ei mulla oo varaa maksaa jokasesta tunnista 120e. Omasta vakuutuksesta sen kai saisi, mutta mun pitäs saada lääkäriltä lähete tuohon terapiaan, ei käy että olen itse sinne mennyt. Huvittavinta tässä on että itse terapeutti oli hyvin ponnekkaasti sitä mieltä, että mä todella olen terapian tarpeessa ja että tähän ongelmaan pitäisi tarttua nyt heti. Pitää varmaan soitella jotain lääkäriaikaa että voisi asiasta jutustella, jos saisi sen lähetteen sitten. Vaikeeta on!

Sanna kirjoitti:Eipä menny sitten terapia minkään vakuutuksen piikkiin! Joten käymättä taitaa jäädä, kun ei mulla oo varaa maksaa jokasesta tunnista 120e. Omasta vakuutuksesta sen kai saisi, mutta mun pitäs saada lääkäriltä lähete tuohon terapiaan, ei käy että olen itse sinne mennyt. Huvittavinta tässä on että itse terapeutti oli hyvin ponnekkaasti sitä mieltä, että mä todella olen terapian tarpeessa ja että tähän ongelmaan pitäisi tarttua nyt heti. Pitää varmaan soitella jotain lääkäriaikaa että voisi asiasta jutustella, jos saisi sen lähetteen sitten. Vaikeeta on!

eikö kelalta voi saada jotain tukea kanssa. Ei kannata lopettaa heti, kannattaa käydä vaikka vaan kerran kuukaudessa jos ei o varaa useammin, kyllä se varmasti maksaa itsensä takaisin vähitellen:) Eikö Lahdessa ole halvempia terapeutteja, olisiko esim Hollolassa halvempia tai muussa lähikunnassa

Mä en haluaisi mennä toiselle nyt kun tuntui että löytyi aivan mainio terapeutti! Joten eiköhän tämä tästä jotenkin suttaannu. Omaan vakuutukseen tuon saisin, jos lääkäri mulle kirjottaisi lähetteen sinne, koska vakuutus kattaa vain lääkärin lähetteellä menneet jutut. Sekin varmasti helposti onnistuu kun varaa ajan eka lääkärille, joka kirjoittaisi lähetteen tälle ko. terapeutille. Kelan korvauksille noista on todella vaikea päästä, mutta varmasti jotain halvempiakin olisi olemassa, mutta itse haluan juuri tälle ko. terapeutille, koska tuntui että jo ekan tunnin aikana päästiin aika hyvin jyvälle hommasta.

Sanna kirjoitti:Mä en haluaisi mennä toiselle nyt kun tuntui että löytyi aivan mainio terapeutti! Joten eiköhän tämä tästä jotenkin suttaannu. Omaan vakuutukseen tuon saisin, jos lääkäri mulle kirjottaisi lähetteen sinne, koska vakuutus kattaa vain lääkärin lähetteellä menneet jutut. Sekin varmasti helposti onnistuu kun varaa ajan eka lääkärille, joka kirjoittaisi lähetteen tälle ko. terapeutille. Kelan korvauksille noista on todella vaikea päästä, mutta varmasti jotain halvempiakin olisi olemassa, mutta itse haluan juuri tälle ko. terapeutille, koska tuntui että jo ekan tunnin aikana päästiin aika hyvin jyvälle hommasta.

No hyvä että olet heti löytänyt hyvän terapeutin se on tärkeää ja hyvä että vakuutus kattaa:)

Mä olen mun itseni hoitamisen oikeastaan aloittanut tästä pään puolelta. Oireet liittyivät alkujaan yläaste-lukioaikoina vain jännittäviin tilanteisiin (esiintyminen, kokeet) ja yhdistin sen heti vain siihen, että mä jännitän liikaa. Mulla oli suurta surua elämässä ja sen perusteella varmaan mut otettiin niin helposti vastaan, vaikka itse koin suurimmaksi ongelmaksi tuon jännittämisen. En vain uskaltanut koko kaksivuotisen terapian aikana sanoa terapeutille, että se vatsan sekaisin meneminen on se jutun juju. Teini, mikä teini.

Jonkin aikaa oireet pysyttelivät taustalla, mutta sitten kun opiskeluelämä alkoi, jatkuivat jännittämiset taas. Juttelin opiskelijaterveydenhuollon kautta terapeutille jokusen kerran. Silloin sain kerrottua, mikä se todellinen ongelma oli. Kävin myös lääkärillä, joka totesi ärtyneen suolen (sen kummempia tutkimuksia tekemättä). Lääkärille en kuitenkaan osannut kuvailla sitä, kuinka paljon tämä vaiva elämääni rajoittaa.

Ensimmäistä lasta aloin odottaa opiskeluaikana. Neuvolassa juttelin oireista ja minut passitettiin ravitsemusterapeutille. Hän tarkasti ruokavalioni ja totesi sen hyväksi ja käski juoda Gefilus-tuotteita. Kun se ei tuottanut tulosta, teki neuvolan terkka lähetteen psykologin puheille.

Psykologilla oli tuohon aikaan sopivasti kaksi tuoretta äitiä paniikkihäiriötaustalla sekä minä, joka yhdistettiin tuohon joukkoon. Meistä tehtiin vertaistukiryhmä toisillemme - on muuten ollut aivan parasta mahdollista terapiaa. Tapaamme edelleen säännöllisesti. Tuo oli ensimmäinen tilanne, jossa kerroin vaivoistani avoimesti muille kuin ihan tarkoin valituille luotetuille läheisille.

Hain vielä myös Kelan kuntoutuspsykoterapiajaksolle, jota olen jatkanut nyt 3 vuotta ja se on nyt päättymässä. Terapian 3. vuosi alkoi sillä, että aloin tutkia ruokavalioasioita ja havaita sen, että tämä voi liittyä myös vatsapuoleen, eikä pelkkään pääkoppaan. Aloin myös kertoa tästä ongelmasta avoimemmin ihmisille, joiden kanssa olin tekemisissä.

Viime syksy meni ruokavalion muutoksella ja suurilla terapiaoivalluksilla paremmin kuin kymmeneen-viiteentoista vuoteen. Tänä vuonna jouduin vaihtamaan työpaikkaa ja olen taas kurjassa pisteessä. Mutta nyt mulla on toivo siitä paremmasta.

Pitää vielä lisätä tähän, että olen kokeillut kerran myös 5 kerran hypnoosihoitoa. Se oli kuitenkin vielä siihen aikaan, etten oikein osannut rentoutua tämän toisen ihmisen seurassa, joten siitä ei oikein ollut apua. Tällä hetkellä voisin kuvitella, että se olisi erilaista, kun uskaltaisin kuvailla vaivaani tarkemmin ja siten uskaltaisin antautua tilanteeseen eri lailla.

Millaisessa tilanteessa elätte nyt ja onko terapia helpottanut tai ylipäätään sinne päässyt? Oma lääkäri mainitsi kognitiivisen psykoterapian hoitomahdollisuutena, mutta sanoi, että hoitoon pääseminen on vaikeaa ja tehokkaita hoitotuloksia ei voida taata. Kartoitan nyt eri vaihtoehtoja, mm. hypnoosia.