Jaksaminen

IBS:n oireisiinhan vaikuttaa myös huolet ja murheet.
Viikonloppuna sain kunnon vesiripulikohtauksen.
Nyt ajatukseni pyörii vain koko ajan että milloin seuraava kohtaus tulee.

Kierrehän on valmis. Pohdin ja pelkään koko ajan miten vatsani toimii. Tuollaiset em. kohtaukset eivät ainakaan lisää itseluottamusta/vähennä huolia.

Kyllä taas joutuu kaivamaan voimia jostain että jaksaa raahustaa päivän kerrallaan.

eveliina kirjoitti:IBS:n oireisiinhan vaikuttaa myös huolet ja murheet.
Viikonloppuna sain kunnon vesiripulikohtauksen.
Nyt ajatukseni pyörii vain koko ajan että milloin seuraava kohtaus tulee.

Kierrehän on valmis. Pohdin ja pelkään koko ajan miten vatsani toimii. Tuollaiset em. kohtaukset eivät ainakaan lisää itseluottamusta/vähennä huolia.

Kyllä taas joutuu kaivamaan voimia jostain että jaksaa raahustaa päivän kerrallaan.

Siis kumpi vie voimia enemmän: itse kohtaus vai mahd seur kohtauksen odottaminen?

Onko (jatkuvia, kroonisia) kipuja jotka myös veisi osaltaan voimia?

Oletko huomannut ruokavalion osuutta asiaan, vaiko vain stressi joka laukaisee kohtauksen?

Tsemppiä jaksaa!

Voimia vie jatkuva pelko siitä miten tästäkin työpäivästä/tilanteesta selvitään. Tuollaista vesiripulikohtausta ei ole aiemmin ollut, joten se voi olla myös ns. Normi-ihmistenkin kohtaus. Mutta pelko siitä että se uusiutuu, vie voimia. Varsinaisia muita tilanteitahan ei edes ole paljon mutta jatkuva huoli siitä että tulisi, on raskasta. Suoliston toiminta on jatkuvasti mielessä...

eveliina kirjoitti:Voimia vie jatkuva pelko siitä miten tästäkin työpäivästä/tilanteesta selvitään. Tuollaista vesiripulikohtausta ei ole aiemmin ollut, joten se voi olla myös ns. Normi-ihmistenkin kohtaus. Mutta pelko siitä että se uusiutuu, vie voimia. Varsinaisia muita tilanteitahan ei edes ole paljon mutta jatkuva huoli siitä että tulisi, on raskasta. Suoliston toiminta on jatkuvasti mielessä...

Itsellä oli tuota ripulointia aikoinaan vaikka en ole ibs:ssää mitenkää ripulipainotteisena sairastanut. Itselläni tuo osottautua liittyvän kuukautiskiertoon. Aina about viikkoa ennen vuotoa sain päivän pari kestävän löysän mahan, joka usein alkoi yhtäkkisellä vesiripulilla. Oireet alkoivat kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn, eli nuvaringin käytön. Pari kk sen jälkeen oli kroppa aika totaallisen sekasin. Nämä oireet ovat jääneet nyt kokonaan taakse sen jälkeen ku aloin käyttämään balanssiöljyä. Eli joku oma kroppa jo alkoi muutenki tasaantua hormoonitoiminnaltaan tai balanssiöljy osakseen jotenkin tasoitti sitä. Tänä aamuna nauroin miltein itekseni ja sanoin miehellenikin jo että mulla taitaa olla tätänykyä ihan teräsvatsa kun lähdettiin rautakaupoille heti herättyämme. Ennen lähtä olin vetänyt kaksi isoa kuppia maitokahvia ja pari korvapuustia naamaan. Ei mitään oireita ja parin kolmen tunnin reissu meni aivan ilman ongelmia.

Pakko se on uskoa, että oma ibs:elämä taitaa olla tältä erää poissa ja nyt on alkamassa oikeasti taas terve elämä. Toivon että te kaikki muutkin voitte joku päivä löytää sen oman avun jostain ja saada vatsanne kuntoon! Itse ainakin nyt uskon että tästä voi oikeasti selvitä eikä tilanteen tarvitse jatkua ikuisesti sellaisena kuin se tällä hetkellä on!

"Pakko se on uskoa, että oma ibs:elämä taitaa olla tältä erää poissa ja nyt on alkamassa oikeasti taas terve elämä. "

Vaude Sanna, onnittelut!

Muistahan julkistaa sitten vielä ne testitulokset sen öljyn käytöstäsi!

viisvitonen kirjoitti:
"Pakko se on uskoa, että oma ibs:elämä taitaa olla tältä erää poissa ja nyt on alkamassa oikeasti taas terve elämä. "

Vaude Sanna, onnittelut!

Muistahan julkistaa sitten vielä ne testitulokset sen öljyn käytöstäsi!

Julkaisen tulokset heti kun ne minulle saapuu. Niissä ensimmäisissäkin meni jokunen viikko ennen kuin ne sain. Tänään oltiin miehen kanssa työpaikalla eräänlaisissa joulupippaloissa, jossa söin iha normi jouluruokaa. Maha ei ole ollut yhtään kipeä eikä mitään ongelmaa ole ollut. Tosin aamulla oli maha hieman sekaisin kun eilen illalla tuli syötyä sinihomejuustoa mikä oli ollut aika pitkään jääkapissa auki, joten epäilen siinä olleen jotain mikä vähän teki mahan kipeäksi, mutta se meni ohi sitten heti aamulla.

Toivon todella että te kaikki voisitte löytää sen oman apunne vaivoihinne! Kauhulla tässä olen miettinyt niitä päiviä itselläkin jolloin oli todella todella vaikeaa ja miten se esti ihan kaiken elämän. Nykyään tuntuu aivan mahtavalta kun lopultakin on helpottanut ja pääsee mukaan ihan normi juttuihin, kuten työpaikan pippaloihin syömään jne. Tämäkin päivä oli jo suuri asia itselleni, koska tällaista en ole saanut kokea moniin vuosiin. :)Aikamoista.

Mun mielestä tää on aika ironista. Tiedän että et Sanna tarkoita pahaa mutta aika pläjäykseltä vasten kasvoja tuo sinun ilakointisi tuntuu. Mulla on kurja olo ja sinä vaan hehkuvat omaa onneasi.

Kyllä se syö luottamusta omaan kykyyn selvitä kun noita rankkoja kohtauksia tulee äkillisesti ihmisten ilmoilla. Ei se ripuli sinänsä vielä, kun yleensä on mahdollista päästä vessaan suht nopeasti, mutta mulla ainakin ankara suolen riehaantuminen vie kirjaimellisesti jalat alta. Siinä kestää monta tuntia ennen kuin pääsee taas sängystä ylös.

Paras tapa hallita tilannetta on löytää ruokavalio, jolla kohtauksia tulee harvemmin ja ennen kaikkea kohtaukset eivät ole niin rajuja. Tuolla ruokavalio-osiossa on matala FODMAP -dieetistä ketju. Siihen kannattaa tutustua. On mulla ainakin auttanut paljon.

eveliina kirjoitti:Mun mielestä tää on aika ironista. Tiedän että et Sanna tarkoita pahaa mutta aika pläjäykseltä vasten kasvoja tuo sinun ilakointisi tuntuu. Mulla on kurja olo ja sinä vaan hehkuvat omaa onneasi.

Anteeksi Eveliina jos loukkasin. Ei ollut tarkoita pläjäytellä naamalle mitään vaan lähinnä valaa uskoa siihen että oireista voi myös palautua, jos löytää itselleen oikeanlaisen hoitokeinon. Minä kyllä 10-vuoden kokemuksen kautta tiedän miten raastavaa ärtyneen suolen kanssa on ja pystyn täysin samaistumaan tunteisiisi ja myös muiden ajatuksiin sen osalta. Tarkoitukseni ei todellakaan ole ilakoida ja "haistatella" muille vaan yrittää valaa myös uskoa siihen, että vaikka tilanne vaikuttaisi miten epätoivoiselta tahansa, se ei välttämättä ole ikuinen olotila.

Vielä pari vuotta sitten luulin etten tulisi ikinä enää kokemaan minkäänlaista helpotusta oireisiini. Olin miltein itsemurhan partaalla oloni kanssa, koska koin eristäytyneeni muusta niin täydellisesti vatsani takia. Itseinho oli todella suurta. Jostain se voima vaan lopulta pulppusi, osaksi vertaistuesta ja osaksi omasta tahdosta selvitytyä ja selvittää oma tilanteensa.

En voi itsekään olla mitenkään varma että omat oireeni ovat lopullisesti poissa, pieni pelko kuitenkin aina jäytää takaraivossa että jos kuitenkin. Uskon vaan niin kovasti, että jos itse olen pystynyt saamaan oireeni kuriin niin pystyisivät muutkin? Olen pahoillani jos tuo kommenttini vaikutti jotnekin ylimieliseltä. Välillä sitä kirjoittaa vähän huolimattomasti kiireessä. En halua teille muille mitään muuta kuin hyvää ja ennenkaikkea jaksamista ja sisua.

Ja anteeksi vielä kerran.

Kyllähän me Sanna varmasti kaikki otamme osaa iloosi. Toivon, että henkinen hyvinvointisi on pysyvästi parantunut ja vatsasikin sitä myötä. Toisaalta minä vähän koitan sinua prepata siihen, ettet ihan romahda, jos hyvä kausi ei kestäkään ikuisesti.

Elän itse aikalailla eristyksissä vaivojeni kanssa. Käyn töissä, muuten olen kotona. En uskalla sopia mitään menoja koska en halua perua sovittuja asioita. Näitä perumisia tuli ihan tarpeeksi. Ja on riittävän raskasta käydä töissä, joten kotona on hyvä olla. Työpaikalla seuraan kateellisena miten muut mättää vatsaansa kaikenlaista ja minun silmääni ainakin, ilman mitään oireita. Siksi tuntui pahalta lukea täältä samanlaista ilakointia. Sitä kun saa kokea ihan riittävästi. Totta kai olen Sanna iloinen puolestasi. Ei tätä vaivaa kenellekään toivo.

Ja kyllä noudatan aikalailla fodmap ruokavaliota. Maitotuotteita käytän, samoin vehnäjauhoja jonkin verran mutta muutoin aikalailla tiukka ruokavalio.

Henkisesti voimat on vähissä.

Tsemppiä vaan teille nuorille tutkia, pohtia, pitää päiväkirjaa mitä syötte ja mitä tapahtuu syödessä jne niin pääsette oikealle uralle ravitsemuksenne sopivuudesta ja loput hoituu sitten luonnostaan terveen ja elinvoimaisen sekä sitkeän nuoren ihmisen elimistön huimasta tervehtymiskyvyllä!

Meille keski-ikäisille on vaan enää lohdutus ;-) lääkepillerit avuksi kun kroppamme ei enää pysty palautuun....

Vehnän pois jättämistä kannattaa kokeilla. Se on mulle ainakin pahimpia fodmapeja, ja sen fruktaani kuuluu niihin fodmapeihin mitkä eivät ole riippuvaisia suolen entsyymeistä, niinkuin lakstoosi on. Kauraleivät (Vaasan 100% Kaura, Uotilan Kultakaura) käyvät mulle ainakin, ja gluteenittomat leivät, pastat ym.

Kyllä tuo on minullekin arkea, ettei tule mihinkään lähdettyä kovin helpolla, eikä etenkään sovittua tapaamisia. Työtkin teen nykyään enimmäkeen kotoa käsin.

eveliina kirjoitti:Elän itse aikalailla eristyksissä vaivojeni kanssa. Käyn töissä, muuten olen kotona. En uskalla sopia mitään menoja koska en halua perua sovittuja asioita. Näitä perumisia tuli ihan tarpeeksi. Ja on riittävän raskasta käydä töissä, joten kotona on hyvä olla. Työpaikalla seuraan kateellisena miten muut mättää vatsaansa kaikenlaista ja minun silmääni ainakin, ilman mitään oireita. Siksi tuntui pahalta lukea täältä samanlaista ilakointia. Sitä kun saa kokea ihan riittävästi. Totta kai olen Sanna iloinen puolestasi. Ei tätä vaivaa kenellekään toivo.

Ja kyllä noudatan aikalailla fodmap ruokavaliota. Maitotuotteita käytän, samoin vehnäjauhoja jonkin verran mutta muutoin aikalailla tiukka ruokavalio.

Henkisesti voimat on vähissä.

Tämä teksti on täysin kuin omasta suustani. Itselläni oireet olivat neljän vuoden ajan niin pahana, että eristäydyin kokonaan kaikesta muusta elämästä. Kävin töissä ja lähikaupassa. Muun ajan olin kotona. En nähnyt ihmisiä vapaa-ajallani, eikä ketään käynyt luonani eikä soittanut minulle. Ainut kenen kanssa puhuin oli oma äitini. Netin kautta pystyin pitämään edes jonkinasteista sosiaalista elämää yllä, vaikka lopulta se tuntui aika mitättömältä kun tuntui, ettei ketään oikeasti kiinnostanut mitä minulle kuuluu.

Pelkäsin ihan tajuttomasti jopa 10min ajomatkaa töihin ja parin minuutin ajomatkan päässä olevassa kaupassa asioimista, vaikka siellä oli vessat. Punaisiin valoihinkin pysähtyminen sai minut hermostuneeksi ja mahan vääntämään. Joitain seurustelun tynkiä minulla tuona aikana oli, mutta ei niistä tullut yhtikäs mitään, koska pelkäsin ja ahdistuin niin monesta asiasta että kanssani oli aika mahdotonta viettää mukavaa aikaa. Yritin myös liikaa hallita omaa sairauttani ja häpesin liikaa.

Nyt kun tuota aikaa miettii niin kauhulla ajattelee niitä omia tunteitaan ja pelkojaan, jotka loppupeleissä eivät olleet edes mitenkään realistisia, vaikka ne tuohon aikaan erittäin todellisilta ja vankoilta tuntuivatkin ja niiden taakse oli helppo piiloutua. Häpeästä pääseminen oli itselle varmasti se suurin asia, mikä lopulta vapautti myös mielen kaikista kahleista. Edelleen uudet asiat jännittävät, mutta kohtuu normaalilla asteella. Ennen sain tajuttoman tärinäkohtauksen jo siitä, jos joku tuli yllättäen käymään jne.

Itse olen blogin ja fooruminkin avulla halunnut antaa ihmisille enemmän tuntoa siitä, että itseään ei tarvitse eikä pidä hävetä! Suomessa kulttuuri ei kuitenkaan ole mielestäni siinä asteella, että nainen ei saisi pierrä tai paskoa, tai että niistä puhuminen olisi jotenkin kiellettyä. Asiatkin voi esittää eri tavoin, ilman että ne kuullostavat jotenkin juntilta tai rivolta.

Nyt pitänee lähteä töihin, ei ehdi kirjoittelemaan asiaa loppuun.

Paljon jaksamista sinne!

Itse en ihan yhtä pahasti pelkää kuin sinä Sanna aikoinasi. Ei minua hermostusta autolla ajo tai kaupassa käynti. Mutta ajatus kylään menosta tai muu tapahtuma, jossa vessaan ei pääse silloin kun on tarvis, jännittää aika lailla.

Kyllä tämän sairauksen seurauksena erakoituu.

Onnea Sanna:D Hienoa kuulla tuollaista, kerrohan lisää siitä öljystä !?!?

Mikimi kirjoitti:Onnea Sanna:D Hienoa kuulla tuollaista, kerrohan lisää siitä öljystä !?!?

Samaa odottelen minäkin innolla.

eveliina kirjoitti:Voimia vie jatkuva pelko siitä miten tästäkin työpäivästä/tilanteesta selvitään. Tuollaista vesiripulikohtausta ei ole aiemmin ollut, joten se voi olla myös ns. Normi-ihmistenkin kohtaus. Mutta pelko siitä että se uusiutuu, vie voimia. Varsinaisia muita tilanteitahan ei edes ole paljon mutta jatkuva huoli siitä että tulisi, on raskasta. Suoliston toiminta on jatkuvasti mielessä...

Tunteesi ovat tuttuja samoin kuin muidenkin joita olen tässä lukenut, oleen uusi täällä palstalla mutta olen kärsinyt yli 10 vatsajutuista, nyt virallisesti diagnosoitiin ibs. Välillä ollut helmpompaa, homeopaattisilla sain pariksi vuodeksi rauhallisemmaksi mutta sitten tuli aika jolloin jouduin syömään paljon antibiootteja ja sittenpä on aika kurjaa ollu elämä. Tällä hetkellä osa viikosta on hyvä, voin nauttia, voin mennä töihin ilman pelkoa mutta osa viikosta on tuskaa. Asiakaspalvelussa ei ole niin ihanaa olla kun "mätänen"... sillä hetkellä ajattelen että haluisin olla sellasessa ammatissa missä saa olla yksin ulkona. Jokaista syömis kertaa pelkään jo etukäteen... Olen käynyt psykologilla asian takia reilu vuosi sitten mutta nyt koitan vaan selvitytyä.. Tsemppiä sinulle ja kaikille muille. Välillä tuntuu ettei tätä kauan jaksa.. Nyt otan ruokapäiväkirjan käyttöön

Mukavaa että liityit joukkoon Samapo, ymmärrän hyvin miltä tuntuu kun "mätänee" ihmisten keskellä. Olen sairastanut vasta noin 2 vuotta pahempana IBS:ää, mutta vatsa on vaivannut silti jo monta monta vuotta. Ripulointia joihin en löytänyt mitään syytä oli silloinkin usean kerran kuukaudessa. Meni paremmaksi kun jätin laktoosin jo parikymmentä vuotta sitten, mutta lopulta sekään ei riittänyt.

Antibioottikierteet minunkin suolistoni ovat pilanneet :S ja kaiketi vähän muutakin.

Tuo "mätänemis" asia vaivaa minuakin oikeastaan päivä päivältä enemmän. En ole asiakaspalvelu ammatissa mutta joudun olemaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä työssäni.

Tuosta "mätänemis" asiasta on tullut kierre, kun jotenkin yhdistän sen itsessäni likaisuuteen. En voi uskoa miten pahalta voin haista ihan vain ilmoja päästellessä tai vessassa käynnin jälkeen. Häpeän asiaa paljon jopa jo oman perheenikin parissa. Kun eihän nainen joka on ollut aina siisti ja pitänyt puhtaudesta hyvin huolta, voi haista niin pahalta!! Välillä inhoan koko suolistoani ja tekisi mieleni myydä kokonaan pois se. Mitä sellaisella roskalla tekee kun aiheuttaa pelkästään kipuja ja vessakierteitä. Joskus toivon että sitä pystyisi elämään ilman ruokaa niin että sitä ei tarvitsisi sitten viallisessa suolistossa sulatella. Kuitenkin syöminen on ihanaa ja ikävöin paljon kaikkia pois jääneitä herkkuja. Varsinkin fetajuustoa, tuorejuustoja, paprikaa, vesimelonia, valkosipulia yms, yms. (Minulle ei siis enää sovi mitkään maitotuotteetkaan) Ennen rakastin tehdä ruokaa ja kokeilin jatkuvasti kaikkea uutta ja eksoottista, paljon mausteita, yrttejä yms. Nyt on lopahtanut mielenkiinto koko ruuanlaittoon kun vatsa kestää suunnilleen vain riisiä, kanaa, täyskauraa, vähän possua. Kastikkeeksi vain oliiviöljy.. Jee.. Kun ei pysty tekemään edes tomaattimurskaan kastiketta. Pitää myöhemmin tutustua kun kerkiää resepteihin täällä foorumilla. Mitä ne muut ovat keksineet laitella.

Tsemppiä sinne Samapolle ja kaikille muillekin IBS:iä poteville!

Jaksaminen...joo, tällä hetkellä ihan loppu tämän kanssa. Ja vattassa taas mouruaa   Niin, pitikö taas vetää sipulia ja sieniä? Oma moka. Radikaalimpi ruokavalio alkamassa sillä ei tätä oikein enää jaksa muutoin. Ehkäpä se sitten auttaa ja sais jotain muutakin ajateltavaa kuin ilmavaivat ja haiseva kämppä  

Sienisokeri trehaloosi on rankkaa tavaraa. Se aiheuttaa mulle yhtä rajut oireet kuin laktoosi.

Kierteet on pahoja Olen itse ollut vuosikausia kierteessä, etten tahdo vieraiden ihmisten autokyydillä mihinkään. Esim. työreissuilla valehtelen aina yhdistäväni työreissuun kyläilyn tuttavien/sukulaisten luona, etten joudu käyttää kimppakyytiä, koska saan pahoinvointipaniikkihäiriön, eli alan voida pahoin, enkä pääse siitä tunteesta ulos.. Jolloin voin pahemmin jne.

Tämä on kuitenkin "vanha ja tuttu ongelma", mutta nyt on uusi.. Olen pohtinut aivot höyryten, onko tämänhetkinen, toistaisen elämäni pisin huono kausi pään vai vatsan aiheuttamaa, kun molemmat reagoivat..

Kun paha mahakausi alkoi, minulla oli tasan yksi huono ilta juuri edellisiltana, henkisesti huono siis. Minulla on näitä aina joskus, olen nuorena sairastanut lievän masennuksen, ja nykyäänkin joskus on päiviä, kun lietson itseni ahdistukseen, kuuntelen ahdistavia biisejä, saatan juoda yksin alkoholia ja itken pahaa oloa pois.

Mutta kuten sanottua, nämä ovat yksittäisiä päiviä, eivätkä ole ennen aiheuttaneet vatsan reaktioita. Nyt ennen tätä huonoa kautta oli tuollainen päivä, mutta kyseisenä iltana ei ollut aikaa keskittyä murheiden lietsomiseen. Seuraavana päivänä alkoi ripulointi, enkä ole nyt kuuteen viikkoon ulostanut yhtään normaalia kertaa. Ulostuskerrat onneksi ovat pysyneet 1-3 per päivä (oikeasti joskus jopa vain 1, mutta silti tuotos on superlöysää), mutta pää prakaa tasaisin väliajoin.

Muutaman kerran tässä välillä olen hajonnut ihan totaalisesit, parkunut silmät niin päästäni, että ne ovat olleet turvonneet vielä seuraavana aamuna töihin lähtiessä. En edes ole pystynyt hahmottamaan, mitä olen parkunut. Tai olen, tavallaan.. Minulla on ollut niin yleislohduton olo, että minulla on ollut ikävä jopa äitiäni. En ole koskaan ollut äidintyttö, mutta olo on ollut sellainen että olisin tahtonut kömpiä äidin kainaloon (ja ikää on 30 vuotta).

En tiedä, kuvastaako tuo sitä, että lapsena sai kipeänä mennä äidin kainaloon, vai onko taustalla joku suurempi mielen myllerrys nyt. Ja siksi en pääsekään kiinni siihen, että kumpi riivaa kumpaa, aivot mahaa vai maha aivoja. Kuitenkin tässä välissä on ollut ihan tasaisiakin päiviä mielen puolesta, mutta silti maha on jatkanut samaa ralliaan.

Lisäksi luulin että tilanteeni paranisi, kun alkoi kesäloma ja lähdin juurikin vanhempieni luo kylään, paikkaan jossa minun ei käytännössä tarvitse tehdä itse mitään. Toki siellä on myös tarjolla ihan eri ruokaa aina, mutta silti. Tilanne vain paheni siellä, ja kerroin asiasta vanhemmillenikin (toivoen jos tämä parantaisi oloani, mutta ei). Pettymys oli suuri, kun olin ladannut paljon odotuksia sille, että kesäloman alku parantaisi vatsankin..

Olen käynyt vatsan takia tutkimuksissa lääkärissä nyt, ja tuntuu jotenkin, etten uskalla mennä sinne valittamaan heti perään päänsisäisiä asioita, tai lääkäri sivuuttaa koko vatsaongelman ja leimaa suoraan mt-ongelmaiseksi.